Kun sitä niin yrittää, ettei tämän blogin päivittely venyisi ja venyisi, niin mitä sitten käy? No jos ei tapahdu oikein mitään raportoitavan arvoista, niin ei sitä sitten jaksa mitään tänne kirjoittaakaan.
Jouluun on enää neljä päivää. Lahjat ostin hyvissä ajoin kaikille, joita aion lahjoa tänä vuonna. Jotenkin vaan joulumieli ei ole vielä päässyt yllättämään. Kait se sieltä kuitenkin vielä tulee tälle vuodelle.
Eipä tässä paljoa ole mitään sanottavaa. Päivät on kulunut töissä ja kotona tai Tuomaksella. Olen pelaillut Sims 3:sta tai Final Fantasy XIII:sta fiiliksen mukaan tai tehnyt erilaisia käsitöitä. Siinäpä se minun joulunalus aika on mukavasti mennyt.
Käytiin me viime lauantaina poikien kanssa kattomassa Oulussa Tron: Perintö -leffa, mikä oli aika huikaiseva. Samalla reissulla sai kätevästi hankittua viimeiset joululahjat.
2010-12-20
2010-11-25
Se on kuulkaa hyvä päivittää kuukauden välein, ettäs tiiätte
Noh, vaikka viimeisin päivitys on tämän kuun ensimmäiseltä päivältä ja tämä nyt sieltä loppupuolelta, voin kertoa, ettei siinä välillä ole tapahtunut mitään maata kaatavaa. Siksi kerronkin vain highlightsit.
Kävin Tampereella ja Helsingissä hillumassa kuusi päivää. Tampereella pääsykokeiden ja Nooran tapaamisen merkeissä (kiitos mukavasta päivästä, olisi kuollut muuten tylsyyteen sinä perjantaina sinne pieneen asuntoon) Pääsykokeet tuntui menevän hyvin. Aluksi kolme tuntia papereiden täyttöä kielten ylppäreistä tuttuun pallojen mustaamistyyliin. Testattiin kaikkea luovuudesta loogiseen päättelykykyyn ja kielitaitoon. Sitten olikin tunnin odottelu, että alkoi minun ryhmän ryhmäkeskustelu. Onneksi sattui hyvä ryhmä, saatiin hyvin juttua aikaiseksi. Psykologin haastattelusta jäi hieman outo maku suuhun, kun se oli ohi niin nopeasti ja jokaiselle oli varattu kymmenen minuuttia aikaa. Noh, toivotaan parasta (tulokset eivät vieläkään ole tulleet).
Hesassa hilluin sitten lauantain ja sunnuntain Tsukiconissa ja konserteissa. Ihanaa oli, eikä haitannut yhtään, että olin yksin. Sai mennä ja tehdä mitä halusi ja milloin halusi. Kaikki keikat oli mahtavia! HITT osasi ottaa yleisönsä hyvin ja omat sovitukset tutuista biiseistä (We will rock you, Y.M.C.A. ja Jos sul lysti on...[japaniksi laulettuna]) olivat kyllä parhaita. Ja oli ihanaa kuulla oma lempibiisinsä Sakura Romance livenä. Yumachi ja Aina kuulostivat hyviltä, vaikka ovatkin alunperin malleja. ALSDEAD vei sydämeni. Gaze-tyylistä musiikkia, joka upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin. Kaiken kruunasi totta kai ALSDEADin ja HITTin nimmarit + yhteiskuva HITTin kanssa. Wii!!
Sitten tulikin taas paluu arkeen. Pääsin suoraan tuuramaan ekaluokan opettajaa koko päivän ajaksi. Noo, siinähän se meni. Tänään tuurasin taas, tosin sain Tuomaksen lainaan Kokkiskalta täksi päiväksi. Käyttäytyivät lapset nätisti, kun oli vieras ihminen luokassa koko päivän. Mitään ihmeellisempää ei tapahtunut, mitä nyt Santeri tiputti järkytyksestä/yllätyksestä/hämmästyksestä terottimen kädestään, kun sai tietää, että me seurustellaan Tuomaksen kanssa. On se seitsemänvuotiaan maailma niin jännittävä.
Lottaakin olen kerennyt nähdä tässä kuussa. Kiva nähdä tuttuja naamoja. Kahviteltiin kauppakeskuksessa ja mie sieltä sitten pompin Kansalaisopiston Tilda-kurssille. Tuotoksista laitan piakkoin kuvia fb:iin. En nyt niitä ala laittamaan, kun tämä nettitikku ei ole se maailman nopein värkki ja välillä ei signaali löydy. Kätevähän tämä on kuin mikä. Voi surffailla netissä keittiön pöydän ääressä ja vahtia samalla Iwaria.
Tänään oli todella mukavat tanssitreenit. Show3:sen tunnilla tehtiin hieman capoeiran liikkeitä ja muuta akrobatiaa. Tunti alkoi mukavasti pää alas päin. Kaikkien piti nousta seinää vasten käsilläseisontaan, ennen kuin nimenhuuto pystyi alkamaan. Oli niin kivaa, että tunti meni ihan hujauksessa.
Että semmoista minulle on kuulunut tässä marraskuun aikana. Edelleen odottelen sormet ja varpaat ristissä, että pääsin nyt opiskelemaan. Kolmannen kerran hakeminen ei kamalasti houkuta.
Kävin Tampereella ja Helsingissä hillumassa kuusi päivää. Tampereella pääsykokeiden ja Nooran tapaamisen merkeissä (kiitos mukavasta päivästä, olisi kuollut muuten tylsyyteen sinä perjantaina sinne pieneen asuntoon) Pääsykokeet tuntui menevän hyvin. Aluksi kolme tuntia papereiden täyttöä kielten ylppäreistä tuttuun pallojen mustaamistyyliin. Testattiin kaikkea luovuudesta loogiseen päättelykykyyn ja kielitaitoon. Sitten olikin tunnin odottelu, että alkoi minun ryhmän ryhmäkeskustelu. Onneksi sattui hyvä ryhmä, saatiin hyvin juttua aikaiseksi. Psykologin haastattelusta jäi hieman outo maku suuhun, kun se oli ohi niin nopeasti ja jokaiselle oli varattu kymmenen minuuttia aikaa. Noh, toivotaan parasta (tulokset eivät vieläkään ole tulleet).
Hesassa hilluin sitten lauantain ja sunnuntain Tsukiconissa ja konserteissa. Ihanaa oli, eikä haitannut yhtään, että olin yksin. Sai mennä ja tehdä mitä halusi ja milloin halusi. Kaikki keikat oli mahtavia! HITT osasi ottaa yleisönsä hyvin ja omat sovitukset tutuista biiseistä (We will rock you, Y.M.C.A. ja Jos sul lysti on...[japaniksi laulettuna]) olivat kyllä parhaita. Ja oli ihanaa kuulla oma lempibiisinsä Sakura Romance livenä. Yumachi ja Aina kuulostivat hyviltä, vaikka ovatkin alunperin malleja. ALSDEAD vei sydämeni. Gaze-tyylistä musiikkia, joka upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin. Kaiken kruunasi totta kai ALSDEADin ja HITTin nimmarit + yhteiskuva HITTin kanssa. Wii!!
Sitten tulikin taas paluu arkeen. Pääsin suoraan tuuramaan ekaluokan opettajaa koko päivän ajaksi. Noo, siinähän se meni. Tänään tuurasin taas, tosin sain Tuomaksen lainaan Kokkiskalta täksi päiväksi. Käyttäytyivät lapset nätisti, kun oli vieras ihminen luokassa koko päivän. Mitään ihmeellisempää ei tapahtunut, mitä nyt Santeri tiputti järkytyksestä/yllätyksestä/hämmästyksestä terottimen kädestään, kun sai tietää, että me seurustellaan Tuomaksen kanssa. On se seitsemänvuotiaan maailma niin jännittävä.
Lottaakin olen kerennyt nähdä tässä kuussa. Kiva nähdä tuttuja naamoja. Kahviteltiin kauppakeskuksessa ja mie sieltä sitten pompin Kansalaisopiston Tilda-kurssille. Tuotoksista laitan piakkoin kuvia fb:iin. En nyt niitä ala laittamaan, kun tämä nettitikku ei ole se maailman nopein värkki ja välillä ei signaali löydy. Kätevähän tämä on kuin mikä. Voi surffailla netissä keittiön pöydän ääressä ja vahtia samalla Iwaria.
Tänään oli todella mukavat tanssitreenit. Show3:sen tunnilla tehtiin hieman capoeiran liikkeitä ja muuta akrobatiaa. Tunti alkoi mukavasti pää alas päin. Kaikkien piti nousta seinää vasten käsilläseisontaan, ennen kuin nimenhuuto pystyi alkamaan. Oli niin kivaa, että tunti meni ihan hujauksessa.
Että semmoista minulle on kuulunut tässä marraskuun aikana. Edelleen odottelen sormet ja varpaat ristissä, että pääsin nyt opiskelemaan. Kolmannen kerran hakeminen ei kamalasti houkuta.
2010-11-01
Kahden viikn päivitys tulee tässä!!
Päivitänpäs tätäkin nyt taas Killen kanssa. Viimeisimmästä päivityksestä onkin aikaa, joten hypätäänpäs aikakoneeseen ja aletaan muistella, mitä tapahtui kaksi viikkoa sitten.
Kaksi viikkoa sitten Yori kuoli yllättäen, mikä oli ikävää, mutta samainen päivä oli myös mukava. Tai sanotaan oikeastaan, että ilta oli mukava. Oli kiva nähdä tuttuja naamoja ja varsinkin tyttöjä, kun aika miesvoittoisella seuralla täällä hyppelehdin. Hauska baari-ilta oli ja todella halpa, sillä juomia ei tullut ostettua kuin kaksi ja enempää en edes juonutkaan (kukaan ei tarjonnut mulle mitään, möks) No eipä tarviinut seuraavana päivänä krapulasta kärsiä.
Sitten ei tapahtunutkaan vähään aikaan mitään, kävin töissä ja ootin innolla syyslomaa, jonka ajan olin työtön, kun sopimus loppui 19. päivä. Sain kuitenkin aikaiseksi käydä työkkärissä uusimassa sopimuksen. Mutta mutta. Unohdin käydä näyttämässä rikosrekisteripaperin siellä ennen maanantainta, niin siitähän sitten seurasi kaikkea "mukavaa". Työkkäristä lähettiin viesti puoli neljältä (jolloin ko. putiikki menee kiinni), että kun unohdin tuoda sen hemmetin lapun, niin en saa aloittaa työharjoittelua maanantaina. Noo, minähän sitten maanantaiaamuna soitan koululle ja sanon, että käväisen työkkärissä ja tulen sitten töihin. Ja sitten Mira lampsii työkkäriin yhdeksältä aamulla näyttämässä yhden lapun, että työkkärin täti saa kirjoittaa koneelleen, että olen sen käynyt näyttämässä. Tällaisen takia en saa aloittaa töitä. Kait sen olisi jo huomannut kolmen kuukauden aikana, että olen joku ihmeen pedofiili tai raiskaajamurhaaja, kun koko ajan olen lasten kanssa, vai mitä?
Syysloma meni Tuomaksella punkatessa, parina yonä Tuomas punkkas meillä. En mie nyt koko syyslomaa vain Tuomaksen kanssa ollut. Käytiin Nooran kanssa kahdestaan kattomassa Napapiirin sankarit, mikä oli hyvä leffa. Suosittelen! Syyslomalla en paljoa tehnyt, sain aloitettua Magna Carta II:sen ja Persona 3:sen. Oli aika peli painotteinen loma.
Viime viikko sitten oli ja meni. Kävin töissä ja tanssissa, ompelin itelle boleron ja tuskailin pääsykoekirjan lukemisesta, näin Kaisaa ja Idaa. Niin, ja sain tietää, että olen turhaa lukenut niitä kirjoja sitä Helsingin pääsykoetta varten, sillä minun ei tarvitse käydä kuin yhdessä pääsykokeessa Tampereella, minne ei tarvitse lukea mitään, sillä siellä on vain psykologinen soveltuvuustesti ja se on siinä. Tosin se on kätevää, että voin kolmeen paikkaan hakea samalla kokeella. Tosin alahan on kaikissa sama, niin ihan on ymmärrettävää.
Lauantaina juhlittiin Jennin valmistumista merkonomiksi ja saatiin uusi perheenjäsen Iwar. Mukava pikku hauvavauva. Kille ei ole vielä oikein tutustunut Iivariin, nyhjää vaan yläkerrassa ja kyttää koiraa portaissa. Kyllä sekin varmaan kohta tulee tutustumaan uuteen asukkiin. Iwar yritti jo hieman tutustua Killeen ulkona, mutta katti pinkoi äkkiä kauemmas. Isin piti poimia koira syliin, ettei kiusaa kissa reppanaa, kun toinen on narunnokassa kiinni.
Että tällaista tänne. Puolitoista viikkoa vielä töissä, sitten Tampereelle ja Helsinkiin!!
Kaksi viikkoa sitten Yori kuoli yllättäen, mikä oli ikävää, mutta samainen päivä oli myös mukava. Tai sanotaan oikeastaan, että ilta oli mukava. Oli kiva nähdä tuttuja naamoja ja varsinkin tyttöjä, kun aika miesvoittoisella seuralla täällä hyppelehdin. Hauska baari-ilta oli ja todella halpa, sillä juomia ei tullut ostettua kuin kaksi ja enempää en edes juonutkaan (kukaan ei tarjonnut mulle mitään, möks) No eipä tarviinut seuraavana päivänä krapulasta kärsiä.
Sitten ei tapahtunutkaan vähään aikaan mitään, kävin töissä ja ootin innolla syyslomaa, jonka ajan olin työtön, kun sopimus loppui 19. päivä. Sain kuitenkin aikaiseksi käydä työkkärissä uusimassa sopimuksen. Mutta mutta. Unohdin käydä näyttämässä rikosrekisteripaperin siellä ennen maanantainta, niin siitähän sitten seurasi kaikkea "mukavaa". Työkkäristä lähettiin viesti puoli neljältä (jolloin ko. putiikki menee kiinni), että kun unohdin tuoda sen hemmetin lapun, niin en saa aloittaa työharjoittelua maanantaina. Noo, minähän sitten maanantaiaamuna soitan koululle ja sanon, että käväisen työkkärissä ja tulen sitten töihin. Ja sitten Mira lampsii työkkäriin yhdeksältä aamulla näyttämässä yhden lapun, että työkkärin täti saa kirjoittaa koneelleen, että olen sen käynyt näyttämässä. Tällaisen takia en saa aloittaa töitä. Kait sen olisi jo huomannut kolmen kuukauden aikana, että olen joku ihmeen pedofiili tai raiskaajamurhaaja, kun koko ajan olen lasten kanssa, vai mitä?
Syysloma meni Tuomaksella punkatessa, parina yonä Tuomas punkkas meillä. En mie nyt koko syyslomaa vain Tuomaksen kanssa ollut. Käytiin Nooran kanssa kahdestaan kattomassa Napapiirin sankarit, mikä oli hyvä leffa. Suosittelen! Syyslomalla en paljoa tehnyt, sain aloitettua Magna Carta II:sen ja Persona 3:sen. Oli aika peli painotteinen loma.
Viime viikko sitten oli ja meni. Kävin töissä ja tanssissa, ompelin itelle boleron ja tuskailin pääsykoekirjan lukemisesta, näin Kaisaa ja Idaa. Niin, ja sain tietää, että olen turhaa lukenut niitä kirjoja sitä Helsingin pääsykoetta varten, sillä minun ei tarvitse käydä kuin yhdessä pääsykokeessa Tampereella, minne ei tarvitse lukea mitään, sillä siellä on vain psykologinen soveltuvuustesti ja se on siinä. Tosin se on kätevää, että voin kolmeen paikkaan hakea samalla kokeella. Tosin alahan on kaikissa sama, niin ihan on ymmärrettävää.
Lauantaina juhlittiin Jennin valmistumista merkonomiksi ja saatiin uusi perheenjäsen Iwar. Mukava pikku hauvavauva. Kille ei ole vielä oikein tutustunut Iivariin, nyhjää vaan yläkerrassa ja kyttää koiraa portaissa. Kyllä sekin varmaan kohta tulee tutustumaan uuteen asukkiin. Iwar yritti jo hieman tutustua Killeen ulkona, mutta katti pinkoi äkkiä kauemmas. Isin piti poimia koira syliin, ettei kiusaa kissa reppanaa, kun toinen on narunnokassa kiinni.
Että tällaista tänne. Puolitoista viikkoa vielä töissä, sitten Tampereelle ja Helsinkiin!!
2010-10-22
In memorian
Hausdiener Yori 29.3.2002 - 16.10.2010
Ikävä on kamala, mutta nyt Yorin poismenosta on helpompi puhua. Kamalalta tuntuu vieläkin, mutta sitä osaa ja ajatella, että nyt Yori on päässyt mukavaan paikkaan, jossa sillä on hyvä olla eikä jalkakaan enää vaivaa. Yori eli kuitenkin kunnioitettavat kahdeksan vuotta, jotka toivottavasti olivat sille mieluisia. Minä ainakin nautin kaikista noista vuosista, vaikka välillä otettiinkin toisiamme hermoon.
Meille saapuessaan Rovaniemeltä Yori oli kuin halinalle; iso ja todella pörröinen. Pienet, hieman lurpakat korvat näkyivät juuri ja juuri kaiken sen karvan alta ja kiiltävät nappisilmät tiirailivat mielenkiinnolla kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Tuolloin jaksoin Yorin vielä syliinkin nostaa, mutta pian en sitä edes enää harkinnut. Kasvoi sen verran nopeaa tuo meijän nallekarhu.
Yori sai elämänsä aikana kasvaa kahden kaverin kanssa. Kille näytti pennulle heti, että hän se kuningas tässä talossa on, vaikka paljon pienempi onkin. Killen kanssa tulikin sitten leikittyä ihan viimeiseen päivään asti. Jane oli kaverina vain vähän aikaa, mutta sai opettua pikku pojalle kaikkia "hyödyllisiä" tapoja, kuten postilaatikoiden haukkuminen ja haukkuminen silloin, kun joku tulee kylään tai vain oma porukka tulee kotiin.
Yori oli aina kamalan tärkeä omista häntäkarvoistaan. Auta armias jos joku astui metrinkään päähän yhdestäkään häntäkarvasta, niin huuto oli mitä mahtavin. Häntä muutenkin tuntui olevan se arka paikka. Hännän harjaus oli todella tarkkaa ja aikaa vievää puuhaa. Killekin huomasi jossain välissä Yorin hännän arkuuden ja käytti sitä tietenkin hyväkseen kiusatakseen koirariepua. Muutaman kerran Kille hiippaili "muinamiehinä" Yorin hännän viereen ja yhtäkkiä sitten iski hampaansa toiseen kiinni. Arvata saattaa, että siitä seurasi useampikin paikaltaan siirtynyt ruttaantunut matto.
Yksi asia, jota Yori rakasti paljon, oli lumi. Voi sitä riemua, kun ensimmäiset kinokset ilmestyivät. Sen jälkeen musta naamainen koira olikin valkonaamainen, sillä kuono oli aina pakko työntää syvälle lumihankeet. Lumipallojen kiinni ottaminen oli suurta hupia, samoin kuoppien kaivaminen. Ja kun kevät koitti ja lumet alkoivat sulaa, oli Yorin pakko saada aina maata siinä viimeissä kinoksessa, oli se kuinka pieni tahansa, joka meidän pihasta löytyi ja hinkata siihen naamaansa.
Tärkein muisto, joka kuitenkin Yorista jää ikuisesti mieleeni, on se viimenen perjantai iltapäivä, jonka vietimme yhdessä kävellen rannassa. Yori tykkäsi tosi paljon olla rannassa, sillä siellä oli kaikenlaisia kivoja hajuja ja oksia, joilla pystyi leikkimään. Uiminen myös oli suuri intohimo, samoin kuin kivien sukeltaminen joen pohjasta.
Pikainen poismenosi oli järkyttävä ja varsin ikävä, mutta jäät kuitenkin ainiaaksi kaikkien muistoihin.
Ikävä on kamala, mutta nyt Yorin poismenosta on helpompi puhua. Kamalalta tuntuu vieläkin, mutta sitä osaa ja ajatella, että nyt Yori on päässyt mukavaan paikkaan, jossa sillä on hyvä olla eikä jalkakaan enää vaivaa. Yori eli kuitenkin kunnioitettavat kahdeksan vuotta, jotka toivottavasti olivat sille mieluisia. Minä ainakin nautin kaikista noista vuosista, vaikka välillä otettiinkin toisiamme hermoon.
Meille saapuessaan Rovaniemeltä Yori oli kuin halinalle; iso ja todella pörröinen. Pienet, hieman lurpakat korvat näkyivät juuri ja juuri kaiken sen karvan alta ja kiiltävät nappisilmät tiirailivat mielenkiinnolla kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Tuolloin jaksoin Yorin vielä syliinkin nostaa, mutta pian en sitä edes enää harkinnut. Kasvoi sen verran nopeaa tuo meijän nallekarhu.
Yori sai elämänsä aikana kasvaa kahden kaverin kanssa. Kille näytti pennulle heti, että hän se kuningas tässä talossa on, vaikka paljon pienempi onkin. Killen kanssa tulikin sitten leikittyä ihan viimeiseen päivään asti. Jane oli kaverina vain vähän aikaa, mutta sai opettua pikku pojalle kaikkia "hyödyllisiä" tapoja, kuten postilaatikoiden haukkuminen ja haukkuminen silloin, kun joku tulee kylään tai vain oma porukka tulee kotiin.
Yori oli aina kamalan tärkeä omista häntäkarvoistaan. Auta armias jos joku astui metrinkään päähän yhdestäkään häntäkarvasta, niin huuto oli mitä mahtavin. Häntä muutenkin tuntui olevan se arka paikka. Hännän harjaus oli todella tarkkaa ja aikaa vievää puuhaa. Killekin huomasi jossain välissä Yorin hännän arkuuden ja käytti sitä tietenkin hyväkseen kiusatakseen koirariepua. Muutaman kerran Kille hiippaili "muinamiehinä" Yorin hännän viereen ja yhtäkkiä sitten iski hampaansa toiseen kiinni. Arvata saattaa, että siitä seurasi useampikin paikaltaan siirtynyt ruttaantunut matto.
Yksi asia, jota Yori rakasti paljon, oli lumi. Voi sitä riemua, kun ensimmäiset kinokset ilmestyivät. Sen jälkeen musta naamainen koira olikin valkonaamainen, sillä kuono oli aina pakko työntää syvälle lumihankeet. Lumipallojen kiinni ottaminen oli suurta hupia, samoin kuoppien kaivaminen. Ja kun kevät koitti ja lumet alkoivat sulaa, oli Yorin pakko saada aina maata siinä viimeissä kinoksessa, oli se kuinka pieni tahansa, joka meidän pihasta löytyi ja hinkata siihen naamaansa.
Tärkein muisto, joka kuitenkin Yorista jää ikuisesti mieleeni, on se viimenen perjantai iltapäivä, jonka vietimme yhdessä kävellen rannassa. Yori tykkäsi tosi paljon olla rannassa, sillä siellä oli kaikenlaisia kivoja hajuja ja oksia, joilla pystyi leikkimään. Uiminen myös oli suuri intohimo, samoin kuin kivien sukeltaminen joen pohjasta.
Pikainen poismenosi oli järkyttävä ja varsin ikävä, mutta jäät kuitenkin ainiaaksi kaikkien muistoihin.
2010-10-07
Kuluva viikko on tuntunut täydeltä helvetiltä. Olen iloinen, että huomenna on perjantai ja tämän viikon viimeinen työpäivä. Tuntuu, kuin tämä viikko olisi ollut kamalan raskas. Olen nähnyt kamalasti unia, jotka ovat häirinneet nukkumistani, sää on mennyt ikävämmäksi päivä päivä ja mieliala siinä samalla. Yskä ei meinaa hellittää lainkaan, kun nyt on paljon flunssaan liikkeellä ja joka päivä on suuren lapsilauman seurassa, jossa käsihygienia ja toiset huomioonottava yskiminen ei ole aina tuoreimmassa muistissa. Kaikilla on koko ajan kamala stressi päällä ja minäkin olen saanut juosta tukka putkella ympäri pientä koulua.
Tämä päivä on kyllä huippu. Koko päivän on ollut kamalan pimeää, kuin olisi olllut koko päivän kestävä yö. Ennen kahta alkoi satamaan ja arvatkaa kuka käytti koiraa sateessa ja tuulessa lenkillä? Aivan, minä, enkä löytänyt edes sateenvarjoa mistään. Milla ei tietenkään voi käyttää koiraa lenkillä, kun on koko päivän kotona sairasloman takia. Sujuvasti minäkin olen kuumeessa koiran ulos vienyt, oli ilma mikä tahansa.
Kaikista pahinta tässä viikossa on ollut jatkuva yksinäisyyden tunne. Jatkuvasti tuntuu siltä, kuin olisi aivan yksin tässä maailmassa, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä tahansa. On tuntunut hieman pahalta lukea Facebookista, mitä kaikkea muut ovat tehneet kavereiden kanssa. Itsekin haluaisi kokea kaikkea hauskaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Ärsyttää hieman, kun oma tulevaisuus on vieläkin ihan auki. Tällä viikolla varsinkin on miltei kaikki negatiivissävytteiset ajatukset pyörinyt mielessä aina kun on ollut aikaa miettiä.
Haluttaisi nähdä ihmisiä, varsinkin tyttöjä, mutta kaikki on niin kaukana. Väsyttää koko ajan ja mitään ei oikein jaksaisi. Kohta pitää alkaa raahautumaan kolmeksi tunniksi tanssimaan. Tanssin jälkeen menen kyllä heti nukkumaan suihkun kautta. Pääsykoekirjojen luku jää kyllä tältä päivältä, mutta eipä sille mitään voi.
Tämä päivä on kyllä huippu. Koko päivän on ollut kamalan pimeää, kuin olisi olllut koko päivän kestävä yö. Ennen kahta alkoi satamaan ja arvatkaa kuka käytti koiraa sateessa ja tuulessa lenkillä? Aivan, minä, enkä löytänyt edes sateenvarjoa mistään. Milla ei tietenkään voi käyttää koiraa lenkillä, kun on koko päivän kotona sairasloman takia. Sujuvasti minäkin olen kuumeessa koiran ulos vienyt, oli ilma mikä tahansa.
Kaikista pahinta tässä viikossa on ollut jatkuva yksinäisyyden tunne. Jatkuvasti tuntuu siltä, kuin olisi aivan yksin tässä maailmassa, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä tahansa. On tuntunut hieman pahalta lukea Facebookista, mitä kaikkea muut ovat tehneet kavereiden kanssa. Itsekin haluaisi kokea kaikkea hauskaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Ärsyttää hieman, kun oma tulevaisuus on vieläkin ihan auki. Tällä viikolla varsinkin on miltei kaikki negatiivissävytteiset ajatukset pyörinyt mielessä aina kun on ollut aikaa miettiä.
Haluttaisi nähdä ihmisiä, varsinkin tyttöjä, mutta kaikki on niin kaukana. Väsyttää koko ajan ja mitään ei oikein jaksaisi. Kohta pitää alkaa raahautumaan kolmeksi tunniksi tanssimaan. Tanssin jälkeen menen kyllä heti nukkumaan suihkun kautta. Pääsykoekirjojen luku jää kyllä tältä päivältä, mutta eipä sille mitään voi.
2010-10-03
Muistio itselle
Älä koskaan, koskaan, lähde poikien kanssa baariin ainoana tyttönä. Olin välillä hieman yksinäinen, kun kolme poikaa yhtäkkiä pomppaa pystyyn, huikkaa "Pärjäät varmaan tässä?" ja katoavat jonnekin peräkanaa puksuttaen. Muutaman minuutin siinä sitten istuskelet yksin siemailen sillä hetkellä nenän edessä olevaa juomaa ja mulkoilet murhaavasti kaikkia miehiä, jotka katsovat sinua sillä silmällä. Eli kyllä, en nauttinut eilisestä baarireissusta kovinkaan paljoa. Sain kuunnella kahden jätkän mainostavan minuutin välein sitä, kuinka päissään olivat. Ja sitä paitsi korviani särki pari tuntia heräämisen jälkeen, sillä Umpparissa esiintyi joku Elvis-imitaattori ja kamalasti laulava tyyppi. Volyymi oli liian kovalla ja välillä laulu oli niin terävää, että se halkaisi kallon. Kahden aikaan oltiin jo kotosalla, en enää jaksanut meteliä ja yskin muutenkin sisuskalujani suuren limamäärän kanssa pellolle (flunssa = love)
Yllätyin, kuinka paljon tuttua porukkaa oli Umpparissa. Moni oli käymässä kotopuolessa ja muutama poikakin lomilla sotaleikeistä. Arvata saattaa, mikä oli tämän illan kuumin hiusmuoti.
Tänään äitin sisko on tullut Amerikasta kahden viikon Suomi-visiitille. Mukava nähdä Teijaa, kun viimeksi ollaan nähty webbikameran kautta. Aattelin virkata serkuille viemisiksi jotkut kivat amigurumit. Taas taitaa pääsykokeisiin luku jäädä kakkoseksi... Mutta kyllä minä saan kirjat luettua ajoissa. Tällä kertaa on parempi motivaatio kuin kevään haussa. Kunhan sen saa taas herätettyä kunnolla.
Taidampas mennä katsomaan Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarjaa Tuomaksen kanssa.
Yllätyin, kuinka paljon tuttua porukkaa oli Umpparissa. Moni oli käymässä kotopuolessa ja muutama poikakin lomilla sotaleikeistä. Arvata saattaa, mikä oli tämän illan kuumin hiusmuoti.
Tänään äitin sisko on tullut Amerikasta kahden viikon Suomi-visiitille. Mukava nähdä Teijaa, kun viimeksi ollaan nähty webbikameran kautta. Aattelin virkata serkuille viemisiksi jotkut kivat amigurumit. Taas taitaa pääsykokeisiin luku jäädä kakkoseksi... Mutta kyllä minä saan kirjat luettua ajoissa. Tällä kertaa on parempi motivaatio kuin kevään haussa. Kunhan sen saa taas herätettyä kunnolla.
Taidampas mennä katsomaan Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarjaa Tuomaksen kanssa.
2010-09-30
Villalankoja siellä, villalankoja täällä, villalankoja pöydän päällä...
Blogin päivittely on hieman jäänyt, edellisestä päivityksestä vierähtänyt jo yhdeksään päivää. Kasvanut käsityöinnostus on saanut minut valtaan. Joka paikasta putkahtelee esiin kaikkea kivaa käsityöjutskaa, jotka on totta kai pakko tehdä. Ja ne villasukat, jotka ovat kesken. Viime talvena palelikin varpaita, kun en niitä saanut kudottua. Ostin uuden amigurumikirjan, jonka olisi pitänyt ilmestyä vasta ensikuussa. Noh, minä en valita. Milla toivoo kahta kudottua Marilyn Monroeta ja yhtä Audrey Hepburnia. Itselleni aloin kutoa illuusiotekniikalla (joka on muuten pikkusen siisti!) huivia. Pari amigurumia on kokoamista vaille valmiita. Syystakkia varten pitäisi käydä ostamassa kankaat.
Ja kaiken kukkaraksi pitäisi ehtiä lukea pääsykokeisiinkin. Olen päättänyt, että kun lokakuu alkaa, luen joka päivä minimissään tunnin. Olen aika hyvin saanut luettua anatomiakirjaa, joka on vieläpä todella kiinnostavasti kirjoitettu. Aikalailla se on lukion biologian pakollisen oppimäärän kertausta, samoin kuin kemia ja fysiikka osuus. Mukavaa kun tietää jo asioista, niin ei tarvitse opetella niin paljon uutta. Etiikkakirja on myös aika tuttua, sillä psykologiassa käsiteltiin etiikkaa ja samoin uskonnossa. Mukavaa, kun pääsykoekirjat eivät ole kamalia tiiliskiviä, joista ei ymmärrä yhtään mitään.
Kävin viime tiistaina jalkahoidossa. Milla hoiti koipeni hyvin. Nyt on varpaankynnet lakattu hienosti.
Heh, ensimmäinen kuva, jonka tänne laitan, on omat varpaani : )
Sainpas vihdoin tilattua sovitusnuken, jonka mummo lupasi minulle ylioppilaslahjaksi. Huomenna sitten kiikutan mummolle laskun. Oli kuulemma minun viisaampaa tilata nukke, kun ei mummolle tuo netistä tilaaminen ole tuttua puuhaa. Sitten pääsen tekemään hyvin istuvia cosplaypukuja ja ompelu muutenkin tulee mukavammaksi, kun ei tarvitse vähän väliä sovittaa itselle päälle ja sitten tökkiä omaa nahkaa täyteen nuppineuloja. Sitten varmaan vaatteiden ompelu tällä neidillä lisääntyy huomattavasti.
Lauantaina koko STAGE tanssii kauppakeskuksessa. Jos satutte olemaan Torniossa silloin, esitykset ovat kello 14.00 ja 14.30. Tanssi kuvataan ja pistetään sitten Youtubeen, että sieltäkin sitä voi katsella sitten jälkeenpäin. Tänään taas treenaamaan hulluna Waka wakaa, vaikke ääni kulje. Tosin enhän minä äänelläni tanssi, vaan kropallani, joten ei se haittaa. Pitää kuitenkin ottaa hieman rauhallisemmin kuin yleensä, ettei tämä flunssan poikanen pahene. Olen säästynyt kuumeelta vielä, vaikka nuha ja yskä onkin. Eilen sitten ääni meinasi kadota. Ei se ole vielä tänään kokonaan takaisin tullut, mutta ei enää kuulosta niin pahalta kuin eilen. Töissä olen sitten yrittänyt olla puhumatta tai sitten kähissyt oppilaille. Onneksi ei ole tarvinnut paljoa puhua. Olen pärjännyt hyvin vain nyökkäilemällä.
Viikonloppuna olisi sitten tarkoitus käydä Umpparissakin pyörähtämässä. Poikaporukalla mennään, minä ainoana tyttönä. Ei se minua haittaa, ei pojilla ole ollut ongelmia minun kanssa. Tosin on turha luulla, että alan kuskiksi. Enkä aio uusia viime baarireissua. Sellainen illanlopetus riittää yhdelle kerralle.
Ja tähän loppuun vielä Ultimate cuteness by Kille:
Ja kaiken kukkaraksi pitäisi ehtiä lukea pääsykokeisiinkin. Olen päättänyt, että kun lokakuu alkaa, luen joka päivä minimissään tunnin. Olen aika hyvin saanut luettua anatomiakirjaa, joka on vieläpä todella kiinnostavasti kirjoitettu. Aikalailla se on lukion biologian pakollisen oppimäärän kertausta, samoin kuin kemia ja fysiikka osuus. Mukavaa kun tietää jo asioista, niin ei tarvitse opetella niin paljon uutta. Etiikkakirja on myös aika tuttua, sillä psykologiassa käsiteltiin etiikkaa ja samoin uskonnossa. Mukavaa, kun pääsykoekirjat eivät ole kamalia tiiliskiviä, joista ei ymmärrä yhtään mitään.
Kävin viime tiistaina jalkahoidossa. Milla hoiti koipeni hyvin. Nyt on varpaankynnet lakattu hienosti.
Heh, ensimmäinen kuva, jonka tänne laitan, on omat varpaani : )
Sainpas vihdoin tilattua sovitusnuken, jonka mummo lupasi minulle ylioppilaslahjaksi. Huomenna sitten kiikutan mummolle laskun. Oli kuulemma minun viisaampaa tilata nukke, kun ei mummolle tuo netistä tilaaminen ole tuttua puuhaa. Sitten pääsen tekemään hyvin istuvia cosplaypukuja ja ompelu muutenkin tulee mukavammaksi, kun ei tarvitse vähän väliä sovittaa itselle päälle ja sitten tökkiä omaa nahkaa täyteen nuppineuloja. Sitten varmaan vaatteiden ompelu tällä neidillä lisääntyy huomattavasti.
Lauantaina koko STAGE tanssii kauppakeskuksessa. Jos satutte olemaan Torniossa silloin, esitykset ovat kello 14.00 ja 14.30. Tanssi kuvataan ja pistetään sitten Youtubeen, että sieltäkin sitä voi katsella sitten jälkeenpäin. Tänään taas treenaamaan hulluna Waka wakaa, vaikke ääni kulje. Tosin enhän minä äänelläni tanssi, vaan kropallani, joten ei se haittaa. Pitää kuitenkin ottaa hieman rauhallisemmin kuin yleensä, ettei tämä flunssan poikanen pahene. Olen säästynyt kuumeelta vielä, vaikka nuha ja yskä onkin. Eilen sitten ääni meinasi kadota. Ei se ole vielä tänään kokonaan takaisin tullut, mutta ei enää kuulosta niin pahalta kuin eilen. Töissä olen sitten yrittänyt olla puhumatta tai sitten kähissyt oppilaille. Onneksi ei ole tarvinnut paljoa puhua. Olen pärjännyt hyvin vain nyökkäilemällä.
Viikonloppuna olisi sitten tarkoitus käydä Umpparissakin pyörähtämässä. Poikaporukalla mennään, minä ainoana tyttönä. Ei se minua haittaa, ei pojilla ole ollut ongelmia minun kanssa. Tosin on turha luulla, että alan kuskiksi. Enkä aio uusia viime baarireissua. Sellainen illanlopetus riittää yhdelle kerralle.
Ja tähän loppuun vielä Ultimate cuteness by Kille:
2010-09-21
Tired...
Mitäs tässä kertoisi? Sitten viimeisimmän päivityksen ei ole tapahtunut mitään erikoista. Olen käynyt töissä ja punkannut Tuomaksen tykönä koko viikonlopun. Saunailta meni mukavasti seitsemällä hengellä. Minä sammuin siinä puoli kahden aikaan. Ja tällä ei ollut mitään tekemistä minun nauttiman alkoholimäärän kanssa. Kaksi Åttå drinkeroa ei saa vielä minua sammumaan (btw, se valkovenäläinen oli todella pahaa, en suosittele) Tämä puoli kahdelta nukkumaan meneminen oli todella järkevä juttu, sillä lauantaina ylös kymmeneltä ja varttia vaille yksitoista tanssimaan STAGElle lyyristä jazzia lyhytkurssin muodossa. Oli kyllä mahtava kurssi. Ei ollut liian helppo koreografia, mutta kunnialla siitä selvisin. Anna on todella mukava opettaja ja mahtava tanssija.
Suihkun kautta ja pienten nokosten jälkeen taas kolmelta STAGElle uudelleen saamaan hiki virtaamaan. House on kyllä vaikea tanssilaji, tuli todettua. En kokenut vielä ahaa-elämystä yhden housen vaikeimman liikkeen kanssa. Menin heti sekaisin, kun tempoa nostettiin. Streetkoreografia veti kyllä luulot totaalisesti pois. Ja minä kun olin pitänyt streetiä helppona tanssina. Anna kyllä oli tehnyt upean näköisen koreografian, mutta minun omat kuviot eivät kyllä varmaan näyttäneet kauniilta (mutta kun siihen yhteen kohtaan sopi niin hyvin ympäri meno...) Ja taas oli suihku poikaa.
Viikonloppuna tuli taas aiheutettua pojille hämmästystä: aloitin Mafia II:sen. Se näytti sen verran houkuttelevalta, että halusin itsekin kokeila. En niin hingu niiden Playboy-lehtien perään, mitä pelissä voi kerätä ja sitten tirkistellä, vaan itse tarina kuulosti ihan pelattavalta. Ja sitähän se on. Tarkemmin tästä kirjoitan sitten peliblogiini, jahka olen pelin läpi pelannut (missä varmaan menee enää yksi viikonloppu).
Tänään olen sitten kuunnellut tunnin väittelyä "tanskankielisistä" kirosanoista, kuten Facebookissakin mainitsin. On todella raskasta kuunnella, kun kaksi 7-vuotiasta riitelee aiheesta, josta kumpikaan ei tiedä yhtään mitään. Santeri luulee osaavansa tanskaa, mitä herra ei osaa lainkaan. Hänen ns. tanskansa on täyttä siansaksaa höystettynä niillä harvoilla englannin ja ruotsin sanoilla, jotka hän on kuullut jossain (ja nekin väännettynä johonkin ihme muotoon). Juu on kuulemma tanskaksi homo. No, ainahan sitä oppii uutta. Ja minähän en osaa mitään kieliä, vaikka olen opiskellut neljää eri kieltä ja tiedän, että norja, tanska ja ruotsi ovat aika samankuuloisia. Mutta minähän olen vain kouluavustaja, kyllä Santeri tietää paremmin. Tai Arttu. Voi hermoparkojani, mitä kaikkea ne joutuvatkin kestämään.
Huomenna sitten nelos-, kakkos- ja ykkösluokan kanssa Luulajaan retkelle Teknikhusetille, joka on kuin Oulun Tietomaa. Katsotaan minkälaista hulinaa ja vilinää se reissu sitten on.
Suihkun kautta ja pienten nokosten jälkeen taas kolmelta STAGElle uudelleen saamaan hiki virtaamaan. House on kyllä vaikea tanssilaji, tuli todettua. En kokenut vielä ahaa-elämystä yhden housen vaikeimman liikkeen kanssa. Menin heti sekaisin, kun tempoa nostettiin. Streetkoreografia veti kyllä luulot totaalisesti pois. Ja minä kun olin pitänyt streetiä helppona tanssina. Anna kyllä oli tehnyt upean näköisen koreografian, mutta minun omat kuviot eivät kyllä varmaan näyttäneet kauniilta (mutta kun siihen yhteen kohtaan sopi niin hyvin ympäri meno...) Ja taas oli suihku poikaa.
Viikonloppuna tuli taas aiheutettua pojille hämmästystä: aloitin Mafia II:sen. Se näytti sen verran houkuttelevalta, että halusin itsekin kokeila. En niin hingu niiden Playboy-lehtien perään, mitä pelissä voi kerätä ja sitten tirkistellä, vaan itse tarina kuulosti ihan pelattavalta. Ja sitähän se on. Tarkemmin tästä kirjoitan sitten peliblogiini, jahka olen pelin läpi pelannut (missä varmaan menee enää yksi viikonloppu).
Tänään olen sitten kuunnellut tunnin väittelyä "tanskankielisistä" kirosanoista, kuten Facebookissakin mainitsin. On todella raskasta kuunnella, kun kaksi 7-vuotiasta riitelee aiheesta, josta kumpikaan ei tiedä yhtään mitään. Santeri luulee osaavansa tanskaa, mitä herra ei osaa lainkaan. Hänen ns. tanskansa on täyttä siansaksaa höystettynä niillä harvoilla englannin ja ruotsin sanoilla, jotka hän on kuullut jossain (ja nekin väännettynä johonkin ihme muotoon). Juu on kuulemma tanskaksi homo. No, ainahan sitä oppii uutta. Ja minähän en osaa mitään kieliä, vaikka olen opiskellut neljää eri kieltä ja tiedän, että norja, tanska ja ruotsi ovat aika samankuuloisia. Mutta minähän olen vain kouluavustaja, kyllä Santeri tietää paremmin. Tai Arttu. Voi hermoparkojani, mitä kaikkea ne joutuvatkin kestämään.
Huomenna sitten nelos-, kakkos- ja ykkösluokan kanssa Luulajaan retkelle Teknikhusetille, joka on kuin Oulun Tietomaa. Katsotaan minkälaista hulinaa ja vilinää se reissu sitten on.
2010-09-16
Onneksi huomenna on perjantai...
Täytyy heti alkuun todeta, että tämä päivä ei ole ollut mikään mukava. Aamu alkoi sateisesti ja harmaasti niin sään, kuin mielialankin puolesta. Töihin ei olisi halunnut mennä yhtään. Olisin vain halunnut jatkaa matkaani kääntymättä työpaikalle, niin pitkään kuin vain suinkin. Mutta itsekurini on aina sen verran vahva, kun kyseessä on kouluun tai töihin meno, että en vain osaa olla menemättä. Lintsaaminen ei onnistu, vaikka se kuinka houkuttaisi (olen liian tunnollinen työntekijä/opiskelija). Joku voisi sanoa, että tuohan on helvetin hyvä ominaisuus ihmisessä. En väitä vastaan, sillä en arvosta linstsaajia.
Työpäiväkään ei ollut se kaikista mukavin. Kaikista raskaimmaksi osoittautui viimeinen tunti puolen ekaluokan kanssa. Siinä ei ollut itku kaukana. Pari poikaa ei kuunnellut lainkaan mitä sanoin (tai välillä huusinkin), vaan hyppivät pulpeteilla, konttasivat lattialla, tonkivat toisten reppuja ja nakkelivat kaikkea, mitä pieniin kätösiinsä saivat. Opettaja piti vanhempain varttia, joten olin yksikseni luokassa. Ja sitten vielä Eveliina tulee tehtävät tehtyään kyselemään minulta typeriä kysymyksiä ("Miksi sulla on tämmöset hiukset?", "Miksi sulla rikkinäiset farkut?" jne.) ja totta kai neidille tyypilliseen kovaan ääneen, joka vierestä huudettuna raastaa korvaparkojani. Tämä kaikki on todellakin liikaa, jos itsellä on huono päivä. Teki kovasti mieli alkaa kiukuttelemaan kuin uhmaikäinen. Ja totta kai Santeri alkoi vielä kitisemään, ettei jaksa tehdä tehtäviä. Totesin siihen vain, etten minäkään jaksa täällä teitä komennella, mutta pakko minun on.
Työpäivän päätteeksi sain vielä ohjeet huomiseen kolmosluokan tuntiin. Jee, saan pitää matikan tunnin niille riiviöille, tätä olen aina toivonut! Onneksi huomenna on perjantai....
Palkitsin kuintekin itseni siitä, että jaksoin koko päivän saamatta itkupotkuraivareita tilaamalla CNON.comista Magna Carta II:sen ja Virka roliga amigurumis -kirjan. Ja parin viikon päästä postilaatikkoon kolahtaa Devil May Cry 1-3 -pelit, jotka ostin eräältä anikin käyttäjältä kolmellakympillä.
Työpäiväkään ei ollut se kaikista mukavin. Kaikista raskaimmaksi osoittautui viimeinen tunti puolen ekaluokan kanssa. Siinä ei ollut itku kaukana. Pari poikaa ei kuunnellut lainkaan mitä sanoin (tai välillä huusinkin), vaan hyppivät pulpeteilla, konttasivat lattialla, tonkivat toisten reppuja ja nakkelivat kaikkea, mitä pieniin kätösiinsä saivat. Opettaja piti vanhempain varttia, joten olin yksikseni luokassa. Ja sitten vielä Eveliina tulee tehtävät tehtyään kyselemään minulta typeriä kysymyksiä ("Miksi sulla on tämmöset hiukset?", "Miksi sulla rikkinäiset farkut?" jne.) ja totta kai neidille tyypilliseen kovaan ääneen, joka vierestä huudettuna raastaa korvaparkojani. Tämä kaikki on todellakin liikaa, jos itsellä on huono päivä. Teki kovasti mieli alkaa kiukuttelemaan kuin uhmaikäinen. Ja totta kai Santeri alkoi vielä kitisemään, ettei jaksa tehdä tehtäviä. Totesin siihen vain, etten minäkään jaksa täällä teitä komennella, mutta pakko minun on.
Työpäivän päätteeksi sain vielä ohjeet huomiseen kolmosluokan tuntiin. Jee, saan pitää matikan tunnin niille riiviöille, tätä olen aina toivonut! Onneksi huomenna on perjantai....
Palkitsin kuintekin itseni siitä, että jaksoin koko päivän saamatta itkupotkuraivareita tilaamalla CNON.comista Magna Carta II:sen ja Virka roliga amigurumis -kirjan. Ja parin viikon päästä postilaatikkoon kolahtaa Devil May Cry 1-3 -pelit, jotka ostin eräältä anikin käyttäjältä kolmellakympillä.
2010-09-11
Reidet kipeänä
Taas on tainnut viikko kulua viime päivityksestä. No käyhän tämä näinkin, että päivittelen aina viikonloppuisin koko viikon tapahtumat.
Tiistaina palasin töihin selätettyäni flunssan. Ihan mukava se oli mennä töihin, kun aamulla koulun pihalla raikasi iloiset "Mira tuli!" -huudot. Ai että on mukavaa olla suosittu ;D Viikolla ei töissä tapahtunut mitään ihmeellistä, mitä nyt perjantai oli hieman erilainen päivä, kun opettajat kävivät jokainen vuorollaan oppilashuoltokeskusteluja terveydenhoitajan ja erityisopettajan kanssa. Olin kolmosluokkaa valvomassa sen aikaa. Sitä en halua tehdä uudelleen. Siinä sai tapella parin oppilaan kanssa, jotka eivät ole vielä(kään) tajunneet, että koulutehtävät on ihan vain heidän omaksi parhaakseen ja että he eivät tee niitä minun tai opettajan vuoksi. Taas tuli takavarikoitua kyniä, joita käytettiin leikkimiseen, ei tehtävien tekemiseen.
Torstai oli mukava päivä, kun pääsi tanssimaan. Tosin nyt reidet huutaa hallelujaa jokaisella askeleella ja jos vähänkään liikautan jalkoja. Reisilihasten rääkkäys oli varsin tehokasta yhdistettynä moniin blie-harjoituksiin (en tappanut marsua, yay! [STAGEn insidejuttu]) + kolme tuntia treenejä putkeen. Minulla ei ole koskaan ollut niin hiki kuin torstaina kahdeksan jälkeen oli. En oikein tiennyt, mistä kohtaa vaatteet loppuivat ja paljas iho alkoi. Ensimmäistä kertaa käsivarret ja jalatkin olivat aivan likomärkiä ja selkää pitkin valui oikein mukavasti hikipisaroita. Kyllä, STAGEn ilmastointi pelaa kympillä. Mutta mukavaa oli. Shakiran Waka waka varsinkin irroitti hymyn jokaisen naamalle.
Keksin viikon aikana isille jo isänpäivälahjankin, vaikka kyseiseen päivään on vielä pari kuukautta aikaa. Tosin onhan se hyvä, jos lahjat on valmiiksi mietitty, niin ei sitten tarvitse tuskailla edellisenä päivänä sen kanssa sitten.
Nyt sitten odottelen, että Tuomas tulee hakemaan minut. Mennään huomenna poikien kanssa (Tuomaksen ja Rayn) kattoon Ouluun The Last Airbender 3D:nä. Huomenna varmaan siitä sitten kirjoitan arvioni tänne. Traileri on kyllä todella mielenkiintoinen. Animea, johon kyseinen leffa perustuu, en ole katsonut. Kuullut siitä kyllä olen, mutten yhtään jaksoa ole nähnyt. Varustaudun automatkaan virkkausvermeillä ja pääsykoekirjalla. Soluista ja kudoksista on oikein hyvä lukea autossa.
Iloitsin myös Miyavin puolesta: hän odottaa vaimoineen perheeseen uutta perheenlisäystä. Ihanaa! Onnittelen Miyavia ja Melodyä.
Iloitsin myös Miyavin puolesta: hän odottaa vaimoineen perheeseen uutta perheenlisäystä. Ihanaa! Onnittelen Miyavia ja Melodyä.
2010-09-06
Mustaa huumoria ja enkelimättöä
Ei sitä tästä flunssasta pääse eroon. No, kaitpa se edes joskus lähtee pois ja jättää minut rauhaan.
Viikonloppu on mennyt mukavasti Xbox:in seurassa. Sain pelattua Lost Odysseyn vihdoin loppuun. En sitä olekaan pelannut kuin jonkun vuoden puolentoista verran. Loppu oli niin ihana, kuin vain odottaa saattoi. Se on varsin mukavaa, kun on yli kuusikymmentä tuntia pelastanut maailmaa hullulta valloittajalta, niin sitä toivoo onnellista loppua. Ja varsinkin, kun juonessa on tapahtunut pientä romannanssin syttymistäkin, niin ei sitä voi vaan jättää yhteen suudelmaan auringonnousun koristaessa taustaa. Romantikkoja ei oltu onneksi unohdettu, vaan lopussa häämöttää kyyneleet silmäkulmista tiristävä loppu. Sain itse pideltyä tunteeni kurissa, enkä vollottanut kuin vesiputous, mutta liikutuin silti.
No, nyt kun olen sitten takonut läpi Alan Waken ja Lost Odysseyn, piti keksiä seuraava peli, mitä alan tahkoamaan tarmolla läpi. Tosin minulla on edelleen Eternal Sonata kesken (joka taitaa olla aika loppusuoralla sekin, ainakin Tuomaksen vihjailuista päätellen) samoin Resonance of Fate (jota en varsinaisesti ole vielä edes aloittanut kunnolla), niin ajattelin kuitenkin aloittaa uuden pelin. Ja eikun Tuomas ehdotteleen kaikista omistamistaan peleistä minulle sopivaa, jonka arvon neiti Todella-vaativa-pelien-suhteen kelpuutta. Minulle ei kelpaa minkään maailman sotapelit, joissa räiskitään jonkun historiassa käydyn sodan maisemissa, ei kelpaa strategiapelit, ei ensimmäisestä persoonasta kuvatut pelit. Täytyy olla mukaansa tempaava juoni, suhteellisen nätti tai pelin tunnelmaan sopiva grafiikka, pelaaminen tapahtuu kolmennasta persoonasta ja pieni romantiikka on aina kuin kirsikka kakun päällä, mutta ei pakollinen.
Päädyin lopulta Bayonettaan.
Olen seurannut sivusta, kun Tuomas on pelannut kyseistä peliä ja se viehätti jo silloin, mutta jotenkin en uskaltanut vielä silloin tarttua ohjaimeen ja kokeilla. Aika pitkään minulta meni, ennen kuin uskalsin koko Xboxin ohjainta sovittaa käteen, saati ihan pelata sillä. Kait sitä ujosteli hieman pelata toisen katsoessa vieressä jotain, mitä ei koskaan ollut pelannut. Aikaisemmin Milla on vain nähnyt vanhempieni lisäksi minun pelaavan. Mutta tuosta on jo yli kaksi vuotta. Joten nyt sitten rohkein mielin päätin pelata tämän kyseisen pelin läpi. Parin tunnin jälkeen olin myyty. Bayonettan huumori on jotenkin niin mustaa ja hieman kieroutunutta, että siitä ei voi kuin pitää.
Pelatessa mieleni perukoilla syttyi ajatus, että tekisin Bayonettan puvun ensi vuoden Traconiin tai Animeconiin, jos jälkimmäistä edes järjestetään ensi vuonna. Tosin työ pitää aloittaa jo tämän vuoden puolella, jos puvusta haluaa saada hyvän, sillä se on täynnä pieniä yksityiskohtia. Haluan kuitenkin yrittää. (Jos haluat tietää, minkälaisesta puvusta on kyse, klikkaa!) Ensi kesänä sitten nähdään, miten olen onnistunut.
Käytiin lauantaina katsomassa Sisko tahtoisin jäädä. Ei tuonut mitään uutta Kolmeentoista verrattuna, mutta ei se mikään täysi floppi ollut. Ei kyllä noussut minun suosikkileffoihin, eikä niiden elokuvien listalle, jotka katsoisin uudelleen. Aika peruskasvutarina, peruskaavalla.
Viikonloppu on mennyt mukavasti Xbox:in seurassa. Sain pelattua Lost Odysseyn vihdoin loppuun. En sitä olekaan pelannut kuin jonkun vuoden puolentoista verran. Loppu oli niin ihana, kuin vain odottaa saattoi. Se on varsin mukavaa, kun on yli kuusikymmentä tuntia pelastanut maailmaa hullulta valloittajalta, niin sitä toivoo onnellista loppua. Ja varsinkin, kun juonessa on tapahtunut pientä romannanssin syttymistäkin, niin ei sitä voi vaan jättää yhteen suudelmaan auringonnousun koristaessa taustaa. Romantikkoja ei oltu onneksi unohdettu, vaan lopussa häämöttää kyyneleet silmäkulmista tiristävä loppu. Sain itse pideltyä tunteeni kurissa, enkä vollottanut kuin vesiputous, mutta liikutuin silti.
No, nyt kun olen sitten takonut läpi Alan Waken ja Lost Odysseyn, piti keksiä seuraava peli, mitä alan tahkoamaan tarmolla läpi. Tosin minulla on edelleen Eternal Sonata kesken (joka taitaa olla aika loppusuoralla sekin, ainakin Tuomaksen vihjailuista päätellen) samoin Resonance of Fate (jota en varsinaisesti ole vielä edes aloittanut kunnolla), niin ajattelin kuitenkin aloittaa uuden pelin. Ja eikun Tuomas ehdotteleen kaikista omistamistaan peleistä minulle sopivaa, jonka arvon neiti Todella-vaativa-pelien-suhteen kelpuutta. Minulle ei kelpaa minkään maailman sotapelit, joissa räiskitään jonkun historiassa käydyn sodan maisemissa, ei kelpaa strategiapelit, ei ensimmäisestä persoonasta kuvatut pelit. Täytyy olla mukaansa tempaava juoni, suhteellisen nätti tai pelin tunnelmaan sopiva grafiikka, pelaaminen tapahtuu kolmennasta persoonasta ja pieni romantiikka on aina kuin kirsikka kakun päällä, mutta ei pakollinen.
Päädyin lopulta Bayonettaan.
Olen seurannut sivusta, kun Tuomas on pelannut kyseistä peliä ja se viehätti jo silloin, mutta jotenkin en uskaltanut vielä silloin tarttua ohjaimeen ja kokeilla. Aika pitkään minulta meni, ennen kuin uskalsin koko Xboxin ohjainta sovittaa käteen, saati ihan pelata sillä. Kait sitä ujosteli hieman pelata toisen katsoessa vieressä jotain, mitä ei koskaan ollut pelannut. Aikaisemmin Milla on vain nähnyt vanhempieni lisäksi minun pelaavan. Mutta tuosta on jo yli kaksi vuotta. Joten nyt sitten rohkein mielin päätin pelata tämän kyseisen pelin läpi. Parin tunnin jälkeen olin myyty. Bayonettan huumori on jotenkin niin mustaa ja hieman kieroutunutta, että siitä ei voi kuin pitää.
Pelatessa mieleni perukoilla syttyi ajatus, että tekisin Bayonettan puvun ensi vuoden Traconiin tai Animeconiin, jos jälkimmäistä edes järjestetään ensi vuonna. Tosin työ pitää aloittaa jo tämän vuoden puolella, jos puvusta haluaa saada hyvän, sillä se on täynnä pieniä yksityiskohtia. Haluan kuitenkin yrittää. (Jos haluat tietää, minkälaisesta puvusta on kyse, klikkaa!) Ensi kesänä sitten nähdään, miten olen onnistunut.
Käytiin lauantaina katsomassa Sisko tahtoisin jäädä. Ei tuonut mitään uutta Kolmeentoista verrattuna, mutta ei se mikään täysi floppi ollut. Ei kyllä noussut minun suosikkileffoihin, eikä niiden elokuvien listalle, jotka katsoisin uudelleen. Aika peruskasvutarina, peruskaavalla.
2010-09-04
Niistämistä, Black Lagoon ja huopahauvoja
Nyt sitten tämä työpaikalla oppilaita sänkyyn kaatanut flunssa sai minutkin, vaikka niin kovasti yritin vastaan taistella toveri Immoliinan kanssa. Aina ei voi voittaa, ei edes apujoukkojen kanssa. Nyt sitten olo on välillä kuin norsulauman alle jäänellä. Perjantai meni mukavasti Black Lagoonia lueskellessa olohuoneen sohvalla. Kille piti kivasti seuraa. Siinä välillä otettiin tunnin nokoset ja taas jatkettiin lukemista. Sain mie kuitenkin itteni kiskottua sohvalta ylöskin, kun piti lähteä hakemaan kirjastoon saapunut pääsykoekirja. Jälleen kerran mie tankkaan ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa, tosin eri kirjasta tällä kertaa ja vähemmän kuin logopedian pääsykokeisiin. Sitten kun saisi vielä sen toisen kirjan, niin kaikki olisi hyvin.
Tein kirjastosta mahtavan löydön. Silmäni osuivat mitä suloisimpaan kirjaan, jota ei voinut jättää kirjastoon. Kirjassa on ohjeita pieniin huovasta tehtäviin hauvoihin. Ja taas mie ihastuin johonkin, mikä on kotoisin Japanista. Löydän nykyään kaikkea kivaa japanilaista käsityötä. Kirjastossa sain myös tappaa aikaani koneella, sillä kuskini Tuomas oli tappelemassa työkkärissä. Löysin kaksi kivaa amigurumi-kirjaa, jotka pitää kyllä tilata heti, kun ne ilmestyvät. Ja sitten taas virkkaamaan! En ole vielä edes kaikkia malleja virkannut siitä yhdestä kirjasta, jonka ostin kesällä. Tosin hoidan ensin yhden tilauksen loppuun. Kaksi pörröistä harmaata kissaa pitää vielä virkata.
Kelalta tuli ilouutisia maanantaina: saan työmarkkinatuen täysimääräisenä, eli 30,04 € per päivä. Vuhuu! Tässä nyt odottelen, että koska rahat elokuulta tipahtavat tilille. Puolet aion pistää säästöön toiselle tilille ja puolet jää sitten käytettäväksi. Nyt en vaan pysty enää käyttämään syynä sitä, että rahaa ei ole. Tai nyt kun sitä on, alan pihiksi, enkä kehtaa ostaa oikein mitään, vaikka jotain tarvitsisin. Noo, sen näkee sitten.
Tein kirjastosta mahtavan löydön. Silmäni osuivat mitä suloisimpaan kirjaan, jota ei voinut jättää kirjastoon. Kirjassa on ohjeita pieniin huovasta tehtäviin hauvoihin. Ja taas mie ihastuin johonkin, mikä on kotoisin Japanista. Löydän nykyään kaikkea kivaa japanilaista käsityötä. Kirjastossa sain myös tappaa aikaani koneella, sillä kuskini Tuomas oli tappelemassa työkkärissä. Löysin kaksi kivaa amigurumi-kirjaa, jotka pitää kyllä tilata heti, kun ne ilmestyvät. Ja sitten taas virkkaamaan! En ole vielä edes kaikkia malleja virkannut siitä yhdestä kirjasta, jonka ostin kesällä. Tosin hoidan ensin yhden tilauksen loppuun. Kaksi pörröistä harmaata kissaa pitää vielä virkata.
Kelalta tuli ilouutisia maanantaina: saan työmarkkinatuen täysimääräisenä, eli 30,04 € per päivä. Vuhuu! Tässä nyt odottelen, että koska rahat elokuulta tipahtavat tilille. Puolet aion pistää säästöön toiselle tilille ja puolet jää sitten käytettäväksi. Nyt en vaan pysty enää käyttämään syynä sitä, että rahaa ei ole. Tai nyt kun sitä on, alan pihiksi, enkä kehtaa ostaa oikein mitään, vaikka jotain tarvitsisin. Noo, sen näkee sitten.
2010-08-31
Ketutuksen multihuipentuma
Jos olen sanonut, että ekaluokkalaiset ovat mukavia, perun puheeni ainakin tämän päivän osalta. Opettaja sairastui kesken koulupäivän ja minä tietenkin vakuuttelin pärjääväni koko luokan kanssa (joka koostuu 20 oppilaasta, 6 tyttöä, 14 poikaa), josta tosin kolme oppilasta oli kipeänä. Olinhan minä ennenkin pärjännyt näiden pikku enkeleiden kanssa.
Virhe arvio. Paha virhe arvio.
Ensimmäisenä oli liikunnan tunti, joka tarkoittaa erilaisia ulkoleikkejä. Okei, aloitetaan hedelmäsalaatilla. Rajojen noudattamatta jättäminen aiheutti ongelmia. Vaihdetaan leikkiä töpselihippaan. Ensimmäiset "Onko mun pakko osallistua?" ja "Mie en haluu juosta." kommentit. Seuraavana kokeillaan peiliä. "Onko pakko?", "mie en haluu", käsistä ei oteta!". Vaihdetaan sitten polttopalloon, kun sitä kaikki haluaa pelata. Tai ei sittenkään: "Onko pakko? Voinko mennä keinuun?" Tuli niin elävästi yksi Rayn Satun synttäreillä näyttämä video. Kyllä, koulussa on kaikki on pakko. Arvatkaan, montako kertaa vilkaisin kelloon ja toivoin tunnin olevan loppu.
Ruokailu on sitten seuraava episodi. Koska koulu on pieni, ruokailu tapahtuu luokissa. Käsien pesu menee ihan kivasti, kunhan jokainen rivi oli aluksi hiljaa. Ruuan jakamisen kanssa taas koeteltiin hermoja. "Me ei keretä välitunnille, sinun pitää olla nopeampi." Lapsirakkaat, minua on vain yksi, en kerkeä joka paikkaan ja se, ettette kerkeä välitunnille, on ihan oma vikanne, kun ette osaa olla rauhassa ja hiljaa.
Matikan tunti meni kaikista mukavinten. Kaikki tekivät kiltisti mitä käskettiin. Luokassa seilaaminenkin rauhoittui, kun sanoin, että nyt kuvitellaan, että meidät on liimattu penkkiin ja ylös ei voi nousta, ennen kuin mie annan luvan. Kaikki sai leikattua numerolaput ja lukusuorat ja oikeat numerotkin löytyi ("Näytä numero, joka on 7 ja 10 välissä, mutta ei ole 9.") Lopputunnista alkoi taas olla levotonta, joten seuraavaksi otettiin uhkaus käyttöön. Jos nyt ei ole viisi minuuttia hiljaista, niin kaikki jää välitunniksi istumaan luokkaan, myös ne, joilta loppuu koulu tämän tunnin jälkeen.
Viimeinen tunti oli sitten puolen luokan kanssa käsitöitä, työnä matikka pussi, jota onkin tehty jo kolmatta viikkoa. Pidän käsitöistä, mutta tältä käsityötunnilta toivoin pääseväni pois ja äkkiä. Kolme poikaa ei millään alkanut tekemään töitä, häiriköivät vain muita juoksemalla ympäri luokkaa. Joka puolella joku tarvitsee apua, yksi ei edes yritä itse yhtään, joudun jokaisen piston näyttämään kädestä pitäen, että nyt pistät tähän ja nyt tähän jne. Sitten kun Santeri kutsuu minua koko ajan Mirjaksi, joka on koulun toisen koulunkäyntiavustajan nimi, niin eiköhän kaikki ala sanomaan minua Mirjaksi. Sanoin, etten reagoi mitenkään siihen, että minua kutsutaan Mirjaksi, sillä se EI ole minun nimeni. Voitte vain kuvitella, kuinka helpottunut olin, kun kello oli yksi ja kaikki lähti kotiin. Jäin vielä valvomaan läksyparkkia, sillä Lenni oli kipeänä. Läksyparkkissa olikin sitten miltei koko nelosluokka, joka on koko koulun hiljaisin porukka. Oli ihana lepyttää särkevää päätä täydellisessä hiljaisuudessa, jossa ei kuulunut kuin kynän raapina paperia vasten.
Niin, sain vielä koko päivän Juholle miltei huutaa, ettei toisia saa ottaa kaulasta, paidan hihasta tai tukasta kiinni, eikä lyödä. Joka tunti poika on jossakin luokkakaverissaan kiinni. Jos sama meno jatkuu huomennakin, kotiin menee varmasti tieto. Ja jos huomenna joudun taas tuuraamaan, tulee kovat otteet käyttöön. Jokainen metelöity minuutti tarkoittaa yhtä minuuttia pois välitunnista - kaikilta. Oppilaat luulevat, ettei minua tarvitse totella, koska en ole opettaja. Siinä olette väärässä, kakarat. Mie osaan olla tympeä kun sille päälle alan.
Että tämmöinen päivä sitä tänään. Olen todella poikki, kun itsellekin meinaa flunssa tulla päälle, kun sitä on nyt paljon liikkeellä. Jokaisesta luokasta on monta oppilasta pois ja pitkään. Tässä alkaa jo miettimään, pitäisikö itse olla kipeänä loppuviikon...
Virhe arvio. Paha virhe arvio.
Ensimmäisenä oli liikunnan tunti, joka tarkoittaa erilaisia ulkoleikkejä. Okei, aloitetaan hedelmäsalaatilla. Rajojen noudattamatta jättäminen aiheutti ongelmia. Vaihdetaan leikkiä töpselihippaan. Ensimmäiset "Onko mun pakko osallistua?" ja "Mie en haluu juosta." kommentit. Seuraavana kokeillaan peiliä. "Onko pakko?", "mie en haluu", käsistä ei oteta!". Vaihdetaan sitten polttopalloon, kun sitä kaikki haluaa pelata. Tai ei sittenkään: "Onko pakko? Voinko mennä keinuun?" Tuli niin elävästi yksi Rayn Satun synttäreillä näyttämä video. Kyllä, koulussa on kaikki on pakko. Arvatkaan, montako kertaa vilkaisin kelloon ja toivoin tunnin olevan loppu.
Ruokailu on sitten seuraava episodi. Koska koulu on pieni, ruokailu tapahtuu luokissa. Käsien pesu menee ihan kivasti, kunhan jokainen rivi oli aluksi hiljaa. Ruuan jakamisen kanssa taas koeteltiin hermoja. "Me ei keretä välitunnille, sinun pitää olla nopeampi." Lapsirakkaat, minua on vain yksi, en kerkeä joka paikkaan ja se, ettette kerkeä välitunnille, on ihan oma vikanne, kun ette osaa olla rauhassa ja hiljaa.
Matikan tunti meni kaikista mukavinten. Kaikki tekivät kiltisti mitä käskettiin. Luokassa seilaaminenkin rauhoittui, kun sanoin, että nyt kuvitellaan, että meidät on liimattu penkkiin ja ylös ei voi nousta, ennen kuin mie annan luvan. Kaikki sai leikattua numerolaput ja lukusuorat ja oikeat numerotkin löytyi ("Näytä numero, joka on 7 ja 10 välissä, mutta ei ole 9.") Lopputunnista alkoi taas olla levotonta, joten seuraavaksi otettiin uhkaus käyttöön. Jos nyt ei ole viisi minuuttia hiljaista, niin kaikki jää välitunniksi istumaan luokkaan, myös ne, joilta loppuu koulu tämän tunnin jälkeen.
Viimeinen tunti oli sitten puolen luokan kanssa käsitöitä, työnä matikka pussi, jota onkin tehty jo kolmatta viikkoa. Pidän käsitöistä, mutta tältä käsityötunnilta toivoin pääseväni pois ja äkkiä. Kolme poikaa ei millään alkanut tekemään töitä, häiriköivät vain muita juoksemalla ympäri luokkaa. Joka puolella joku tarvitsee apua, yksi ei edes yritä itse yhtään, joudun jokaisen piston näyttämään kädestä pitäen, että nyt pistät tähän ja nyt tähän jne. Sitten kun Santeri kutsuu minua koko ajan Mirjaksi, joka on koulun toisen koulunkäyntiavustajan nimi, niin eiköhän kaikki ala sanomaan minua Mirjaksi. Sanoin, etten reagoi mitenkään siihen, että minua kutsutaan Mirjaksi, sillä se EI ole minun nimeni. Voitte vain kuvitella, kuinka helpottunut olin, kun kello oli yksi ja kaikki lähti kotiin. Jäin vielä valvomaan läksyparkkia, sillä Lenni oli kipeänä. Läksyparkkissa olikin sitten miltei koko nelosluokka, joka on koko koulun hiljaisin porukka. Oli ihana lepyttää särkevää päätä täydellisessä hiljaisuudessa, jossa ei kuulunut kuin kynän raapina paperia vasten.
Niin, sain vielä koko päivän Juholle miltei huutaa, ettei toisia saa ottaa kaulasta, paidan hihasta tai tukasta kiinni, eikä lyödä. Joka tunti poika on jossakin luokkakaverissaan kiinni. Jos sama meno jatkuu huomennakin, kotiin menee varmasti tieto. Ja jos huomenna joudun taas tuuraamaan, tulee kovat otteet käyttöön. Jokainen metelöity minuutti tarkoittaa yhtä minuuttia pois välitunnista - kaikilta. Oppilaat luulevat, ettei minua tarvitse totella, koska en ole opettaja. Siinä olette väärässä, kakarat. Mie osaan olla tympeä kun sille päälle alan.
Että tämmöinen päivä sitä tänään. Olen todella poikki, kun itsellekin meinaa flunssa tulla päälle, kun sitä on nyt paljon liikkeellä. Jokaisesta luokasta on monta oppilasta pois ja pitkään. Tässä alkaa jo miettimään, pitäisikö itse olla kipeänä loppuviikon...
2010-08-28
Lauantaiaamuna
Taas yksi viikko takana. Olen laiskasti käynyt koneella, mutta hei, virkkaustaukoni loppui! Piti pitää viikonlopun mittainen tauko amigurumien virkkaamisesta, kun ranne alkoi näytellä merkkejä kipeytymisestä. Sehän vasta olisikin jännää saada jännetuppitulehdus ja sen kanssa sitten mennä tanssissa ja töissä.
Tanssikin alkoi torstaina. Sitä olikin odotettu jo aika kauan. Oli kivaa päästä tanssimaan, vaikka minulla onkin kolme tuntia peräkkäin torstaisin. Pitäisi keksiä jokin toinen liikuntaharrastus kaveriksi. Virkkausta ei harmikseni lasketa urheiluksi. Jokaisella tunnilla oli mahtava fiilis, mutta kyllä show 3:sen tunnilla tuli reviteltyä oikein kunnolla Shakiran Waka waka -biisin tahtiin. Kummasti keveni olo, kun ennen tunteja tuntui kuin olisi rantapallo nielaissut. Lihaksetkaan eivät olleet jumissa seuraavana päivänä. On tainnut työpaikan portaiden ramppaaminen olla vain hyväksi ;D
Eilen vietettiin pienellä kaveriporukalla iltaa meillä kortin peluun merkeissä ja hyvästeltiin opiskelupaikkakunnilleen siirtyvät. Saatiin kahdentoista aikaan yöllä huikea idea: mentiin pilistelämään Tornion keskustaan. Siellä oli yllättävän paljon autoja liikkeellä. Siis Tornion kokoisessa kaupungissa? En olisi uskonut, mutta nyt sekin on todistettu omin silmin.
Sain eilen myös pelattua Alan Waken loppuun (hyvä minä!) Samaan syssyyn aloitin Special Episodi: The Signalin. Täytyy sanoa, että tuo lisäepisodi on mielestäni pelin pelottavin osa. Tosin en ala sitä tässä sen enempää paljastelemaan, sillä jotkut lukijat voivat haluta sen juonen itse selvittää. Alan Waken loppu oli varsin hyvä. En yhtään osannut odottaa, että se päättyisi niin kuin päättyi. Mukavaa, että peli joskus yllättää lopullaan.
Nyt sitten katsotaan minkälainen päivä tästä lauantaista kehkeytyy. En ole saanut Tuomasta vielä hereille kunnolla, vaikka olenkin kutitellut ja suukotellut.
Tanssikin alkoi torstaina. Sitä olikin odotettu jo aika kauan. Oli kivaa päästä tanssimaan, vaikka minulla onkin kolme tuntia peräkkäin torstaisin. Pitäisi keksiä jokin toinen liikuntaharrastus kaveriksi. Virkkausta ei harmikseni lasketa urheiluksi. Jokaisella tunnilla oli mahtava fiilis, mutta kyllä show 3:sen tunnilla tuli reviteltyä oikein kunnolla Shakiran Waka waka -biisin tahtiin. Kummasti keveni olo, kun ennen tunteja tuntui kuin olisi rantapallo nielaissut. Lihaksetkaan eivät olleet jumissa seuraavana päivänä. On tainnut työpaikan portaiden ramppaaminen olla vain hyväksi ;D
Eilen vietettiin pienellä kaveriporukalla iltaa meillä kortin peluun merkeissä ja hyvästeltiin opiskelupaikkakunnilleen siirtyvät. Saatiin kahdentoista aikaan yöllä huikea idea: mentiin pilistelämään Tornion keskustaan. Siellä oli yllättävän paljon autoja liikkeellä. Siis Tornion kokoisessa kaupungissa? En olisi uskonut, mutta nyt sekin on todistettu omin silmin.
Sain eilen myös pelattua Alan Waken loppuun (hyvä minä!) Samaan syssyyn aloitin Special Episodi: The Signalin. Täytyy sanoa, että tuo lisäepisodi on mielestäni pelin pelottavin osa. Tosin en ala sitä tässä sen enempää paljastelemaan, sillä jotkut lukijat voivat haluta sen juonen itse selvittää. Alan Waken loppu oli varsin hyvä. En yhtään osannut odottaa, että se päättyisi niin kuin päättyi. Mukavaa, että peli joskus yllättää lopullaan.
Nyt sitten katsotaan minkälainen päivä tästä lauantaista kehkeytyy. En ole saanut Tuomasta vielä hereille kunnolla, vaikka olenkin kutitellut ja suukotellut.
2010-08-23
"Onko sinun lapsilla kendama?"
Päivän paras kysymys tosiaan tuli esittettyä Santerin, 7 v., suusta. Voitte arvata, mikä oli päivän kuumin puheenaihe ennen välituntia. En nyt tiedä, pitäisikö ottaa kohteliaisuutena, että minua pidetään sen verran vanhana, että minulla olisi jo lapsia. Tosin nykymaailmassa 19-vuotiaat äidit eivät ole enää mikään kovin kummoinen juttu. Tosin en osaa vielä kuvitella itseäni vakavasti äidiksi tässä iässä. Onhan sillä asialla mukava välillä leikkiä omassa pienessä päässään, mutta taidan kuitenkin odottaa sitä aikaa, kun ikämittarissa menee kakkosella alkavia numeroita. Ja se opiskelupaikkakin olisi kiva saada. Tosin annettakoon anteeksi tämä ikäni väärin arvioiminen. Enhän minäkään seitsemänvuotiaana osannut arvata ihmisten ikiä. Kaikki, jotka olivat reilusti vanhempia kuin itse, olivat aikuisia. Näin se vain menee.
Toinen ikääni liittyvä keskustelu käytiin kolmosluokkalaisten poikien kanssa. Kerroin harrastaneeni cosplayta 12-vuotiaasta asti ja totta kai minulta kysyttiin, kuinka vanha olen nyt. Ja totta kai pojat kysyvät täysi-ikäiseltä onko tällä auto. Totta kai minulla auto on, vaikkei se omani kirjaimellisesti ole (mutta siitähän ei tarvitse muiden tietää xP) Karvanoppa ja Wunderbaum uteluiden jälkeen ja kaiken maailman nitrojuttujen, joista en tajua hölkäsen pöläystä, totesin, ettei minun autossani ole mitään hienouksia, se on vain 10 vuotta vanha Opel. Siitähän sitten pojat vetivät sen johtopäätöksen, että tämä neiti on saanut 9-vuotiaana auton synttärilahjaksi. Olempas minä vain ollut kunnollinen lapsi, kun olen jo yhdeksän vanhana saanut auton.
Tällaista tänään työrintamalla. Huomenna sitten nelosluokkalaisten kanssa kyltyyripäiville jonnekin. Kukaan ei tiedä minne, mutta luultavasti ollaan menossa tuonne rakkaaseen naapurimaahan.
Loppupäivän taidankin viettää lukemalla Stieg Larssonin tiiliskiveä Miehet jotka vihaavat naisia. Tyttö joka leikki tulella onkin jo odottamassa pöydällä. Pappa saa odottaa tiiliskiviään takaisin varmaan jouluun asti. Kolmaskin osa pitää sitten jossain välissä käydä lainaamassa ja pääsykokeisiinkin lukea jossain välissä. Enköhän saa aikaa revittyä jostain, nyt kun kaikki kolme tanssituntiakin on kätevästi torstaina peräkanaa ja serkkupoika pitää silloin tällöin viedä omiin tanssitreeneihinsä.
Toinen ikääni liittyvä keskustelu käytiin kolmosluokkalaisten poikien kanssa. Kerroin harrastaneeni cosplayta 12-vuotiaasta asti ja totta kai minulta kysyttiin, kuinka vanha olen nyt. Ja totta kai pojat kysyvät täysi-ikäiseltä onko tällä auto. Totta kai minulla auto on, vaikkei se omani kirjaimellisesti ole (mutta siitähän ei tarvitse muiden tietää xP) Karvanoppa ja Wunderbaum uteluiden jälkeen ja kaiken maailman nitrojuttujen, joista en tajua hölkäsen pöläystä, totesin, ettei minun autossani ole mitään hienouksia, se on vain 10 vuotta vanha Opel. Siitähän sitten pojat vetivät sen johtopäätöksen, että tämä neiti on saanut 9-vuotiaana auton synttärilahjaksi. Olempas minä vain ollut kunnollinen lapsi, kun olen jo yhdeksän vanhana saanut auton.
Tällaista tänään työrintamalla. Huomenna sitten nelosluokkalaisten kanssa kyltyyripäiville jonnekin. Kukaan ei tiedä minne, mutta luultavasti ollaan menossa tuonne rakkaaseen naapurimaahan.
Loppupäivän taidankin viettää lukemalla Stieg Larssonin tiiliskiveä Miehet jotka vihaavat naisia. Tyttö joka leikki tulella onkin jo odottamassa pöydällä. Pappa saa odottaa tiiliskiviään takaisin varmaan jouluun asti. Kolmaskin osa pitää sitten jossain välissä käydä lainaamassa ja pääsykokeisiinkin lukea jossain välissä. Enköhän saa aikaa revittyä jostain, nyt kun kaikki kolme tanssituntiakin on kätevästi torstaina peräkanaa ja serkkupoika pitää silloin tällöin viedä omiin tanssitreeneihinsä.
2010-08-22
Hengissä selvittiin...
Voin kertoa teille, että vaikka perjantai-ilta oli mitä mukavin, seuraavaa aamua ei voi missään nimessä kuvailla samalla adjektiivilla. Kun on lähtenyt mukavan illan päätteeksi kotiin oksentaen, voi olla varma, että aamu on rankka. Onneksi heräsin kymmeneltä, kuten aina. Jos sitä joskus toivoo voivansa nukkua pitkään (kuten minä sen jälkeen, kun kömmin kotiin poikaystävän tukemana aamuneljältä), niin totta kai oma sisäinen herätyskello päättää herättää aikaisin. Sitä sitten tuli nukuttua miltei koko lauantai. No, tulipan ainakin tasapainoa treenattua, kun maailma huojui, vaikka paikallani seisoin.
Tämä päivä onkin sitten ollut vähemmän erikoinen. Pari tuntia lueskelin Pelaaja-lehtiä ja odottelin rakastani töistä. Vesisateesta on tullut nautittua kuunnellen sen ropisevan kattoon. Siinä samalla olen takonut Lost Odysseyn sivutehtäviä, sillä minulla ei ole hajuakaan, miten jatkan itse päätarinaa. Kaipa se jossain välissä aikeaa. Alan Wake jäi nyt pelaamatta loppuun, vaikka niin eilen uhosin. Viimeistä episodia on varmaan jokin tunti jäljellä. Mutta nyt on ollut enemmän LO-fiilis, sillä siitä löytyy hieman enemmän romantiikkaa kuin Wakesta. Ja jälkimmäinen vaatii juuri oikeanlaisen fiiliksen, jotta siihen pystyy eläytymään. Fantasiaroolipelit menevät fiiliksellä kuin fiiliksellä.
Semmoista tänään. Huomenna taas ala-astelaisten kanssa touhuamaan. Toivottavasti aamulla ei sada, niin ei tarvitse sateessa töihin polkea.
Tämä päivä onkin sitten ollut vähemmän erikoinen. Pari tuntia lueskelin Pelaaja-lehtiä ja odottelin rakastani töistä. Vesisateesta on tullut nautittua kuunnellen sen ropisevan kattoon. Siinä samalla olen takonut Lost Odysseyn sivutehtäviä, sillä minulla ei ole hajuakaan, miten jatkan itse päätarinaa. Kaipa se jossain välissä aikeaa. Alan Wake jäi nyt pelaamatta loppuun, vaikka niin eilen uhosin. Viimeistä episodia on varmaan jokin tunti jäljellä. Mutta nyt on ollut enemmän LO-fiilis, sillä siitä löytyy hieman enemmän romantiikkaa kuin Wakesta. Ja jälkimmäinen vaatii juuri oikeanlaisen fiiliksen, jotta siihen pystyy eläytymään. Fantasiaroolipelit menevät fiiliksellä kuin fiiliksellä.
Semmoista tänään. Huomenna taas ala-astelaisten kanssa touhuamaan. Toivottavasti aamulla ei sada, niin ei tarvitse sateessa töihin polkea.
2010-08-19
Baby is born!
Nyt kun olen selvinnyt kateudun puuskastani ystäviäni kohtaan, jotka saivat opiskelupaikan, piikitellyt poikaystävää samasta aiheesta, tullut sinuiksi sen faktan kanssa, että joudun pitämään väli(puoli)vuoden ja hakemaan syksyn haussa ja ollut työharkoittelussa kaksi viikkoa, aloitan vihdoin tämän blogin. Ystäväni pyynnöstä tämän aloitan, sillä hän on varsin utelias tietämään, mitä ihmiset puuhaavat välivuotensa aikana. Itsekin olen kyseistä asiaa pohtinut ja nyt sitten selvitän koko maailmalle, miten omaani juhlistan.
Olen julistanut välivuoteni alkaneeksi 10.8.2010. Sinä päivänä alotin työharjoitteluni ala-asteella yhdessä kotikaupunkini kolmesta ala-asteesta. Oikeastaanhan pitäisi nykyään puhua alakoulusta, mutta ala-aste on itselle tutumpi termi. Tosiaan tuona päivänä iloiset ekaluokkalaiset eivät vielä kirmanneet kouluun, vaan järjestelimimme koulua kuntoon seuraavaksi päiväksi. Täytyy sanoa, että sen päivän jälkeen oli kädet ja jalat hieman väsyneet monien portaiden ja laatikoiden kantamisen jäljiltä. Näin kahden viikon jälkeen voin sanoa rehellisesti viihtyväni koulumaailmassa, kun ei itse tarvitse istua pulpetissa. Yksikään päivä ei ole samanlainen. Kouluavustajan työ on varsin monipuolista.
Ja ekaluokkalaiset. Sanalla sanoen IHANIA! He ovat niin suloisen pieniä ja innoissaan kaikesta. Onneksi olen suurimman osan viikosta juuri ekaluokassa. Toki olen pyörähtänyt myös muissa luokissa. Pienessä koulussa, jossa luokkia on vain neloseen asti ja jokaista luokka-astetta vain yksi, oppii yllättävän nopeasti kaikkien nimet. Ei tarvitse toisen viikon jälkeen kaikkia puhutella "sinä siellä, jolla on letit ja Hello Kitty -paita" tai "sinä, jolla on vihreät crocsit ja pääkallohuivi". Ala-asteikäisten kanssa pääsee jopa muovailemaan muovailumassasta kaikkea kivaa ja leikkimään liikuntatunneilla pikipataa. Ah, löysin sisäisen lapseni uudelleen!
Välivuoteni on siis alkanut mitä mukavammin, vaikka työkkärissä ravaaminen ja erilaisten lappujen juoksuttaminen työkkärin ja koulun välillä ei ollut mitään nannaa ja Kela ottaa päähän. Mutta kyllä tämä pelkän kotona istumisen ja uusien Facebook-päivitysten metsästämisen voittaa satanolla. Huomenna sitten pääsen leikkimään, sillä ekaluokkalaisilla on lelupäivä, jee!
Olen julistanut välivuoteni alkaneeksi 10.8.2010. Sinä päivänä alotin työharjoitteluni ala-asteella yhdessä kotikaupunkini kolmesta ala-asteesta. Oikeastaanhan pitäisi nykyään puhua alakoulusta, mutta ala-aste on itselle tutumpi termi. Tosiaan tuona päivänä iloiset ekaluokkalaiset eivät vielä kirmanneet kouluun, vaan järjestelimimme koulua kuntoon seuraavaksi päiväksi. Täytyy sanoa, että sen päivän jälkeen oli kädet ja jalat hieman väsyneet monien portaiden ja laatikoiden kantamisen jäljiltä. Näin kahden viikon jälkeen voin sanoa rehellisesti viihtyväni koulumaailmassa, kun ei itse tarvitse istua pulpetissa. Yksikään päivä ei ole samanlainen. Kouluavustajan työ on varsin monipuolista.
Ja ekaluokkalaiset. Sanalla sanoen IHANIA! He ovat niin suloisen pieniä ja innoissaan kaikesta. Onneksi olen suurimman osan viikosta juuri ekaluokassa. Toki olen pyörähtänyt myös muissa luokissa. Pienessä koulussa, jossa luokkia on vain neloseen asti ja jokaista luokka-astetta vain yksi, oppii yllättävän nopeasti kaikkien nimet. Ei tarvitse toisen viikon jälkeen kaikkia puhutella "sinä siellä, jolla on letit ja Hello Kitty -paita" tai "sinä, jolla on vihreät crocsit ja pääkallohuivi". Ala-asteikäisten kanssa pääsee jopa muovailemaan muovailumassasta kaikkea kivaa ja leikkimään liikuntatunneilla pikipataa. Ah, löysin sisäisen lapseni uudelleen!
Välivuoteni on siis alkanut mitä mukavammin, vaikka työkkärissä ravaaminen ja erilaisten lappujen juoksuttaminen työkkärin ja koulun välillä ei ollut mitään nannaa ja Kela ottaa päähän. Mutta kyllä tämä pelkän kotona istumisen ja uusien Facebook-päivitysten metsästämisen voittaa satanolla. Huomenna sitten pääsen leikkimään, sillä ekaluokkalaisilla on lelupäivä, jee!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)