2011-06-29

11 päivää ja cosplay-unelmia part II

Yksitoista päivää olen enää siviilissä. Kamalan äkkiä tämä aika on mennyt. Vastahan kävin majuri Laihon haastateltavana Rovaniemellä ja nyt pitää sitten jo alkaa pikkuhiljaa pakkaileen niitä vähiä tavaroita, mitä sinne armeijaan mukanaan pitää viedä. Vieläkin löytyy niitä, jotka epäilevät minun vain huijaavan. Kyllä minä ihan oikeasti olen menossa vapaaehtoisena suorittamaan asepalveluksen.

Löydän koko ajan kaikkia kivoja hahmoja, joita haluaisin cossata. Olen taas ensi kesänä siinä tilanteessa, että johonkin kisaan on kuukausi aikaa ja ompelen ja väsään yötä päivää äitin avustuksella jotain pukua kasaan itkua vääntäen stressin pukatessa armotta päälle. Mutta kun aina löytyy jotain kivaa. Tässä nyt kaksi uusinta, jotka pääsevät listaani puvuista, jotka vielä joskus teen.

Scarlett Blake - Dead Nation

Suomalaisen Housemarquen Dead Nation on sen verran kiva peli, että haluan cossata sen toista päähenkilöistä, joilla kyseisen zombiemätön olen Tuomaksen kanssa yhteispelinä takonut läpi. Tämän neitosen rinnalla olisi tarkoitus näkyä myös taistelukaveri Jack McReady, jonka ansioita Tuomaksen voi bongata pitkätukkaisena ja parrakkaana raybanit päässä. Sitä jäämme odottelemaan. Tämän hahmon kanssa pääsisin myös tutustumaan Wonderflexiin, jota olen kuolannut parissa cosplayblogissa.





Kerli - Tea Party MV

Rakastan Kerlin Tea Party -kappaletta ja rakastan tätä pukua. Videossa on myös muitakin kivoja pukuja, mutta tämä on kyllä ehdoton suosikki. Biisi on tehty muutes ihan varta vasten Tim Burtonin Alice in Wonderland -leffaa varten johonkin julkistamistilaisuuteen, jos muistan oikein.

Tällaista tällä kertaa. Yritän päivittää tuntemuksia ennen armeijaan lähtöä, mutten lupaa mitään.

2011-05-25

Cosplay-unelmia

Oon tänään katellut muutaman tunnin reffikuvia kivoista hahmoista, joiden asuissa haaveilen joku kaunis päivä hyppiväni erilaisissa tapahtumissa. Nyt on kova hinku päästä tekeen jotain cossipukua/-pukuja hiljalleen valmiiksi ensi vuotta varten. Nyt sitten seuraa kamala kasa eri naishahmoja eri sarjoista ja peleistä, joten jos ei kiinnosta, lopeta lukeminen tähän.


Vivaldi - Alice in the Country of Hearts / Heart no Kuni no Alice
 
Tämä olisi tarkoitus tehdä kisailua varten. Olen jo pitkään haaveillut tekeväni jotain kunnianhimoista ja suurta, mutta tuo perustrinitybloodhahmot ei kiinnostanut (eikä kiinnosta vieläkään). Vivaldi oli siis Löytö isolla L:llä. Tiesin heti, kun hahmon näin ensimmäisessä pokkarissa, että tuon puvun kanssa astelen vielä joskus kisalavoilla.

 Oka - .hack// Legend of Twilight

Tästä puvusta olen haaveillut jo monta vuotta, mutten ole viitsinyt vielä sitä toteuttaa. Voitte arvata, että tämä on ehdottomasti Tuomaksen suosikki näistä kaikista ;P Tosin armeijan jälkeen kroppa on varmaan parhaimmassa kuosissa, niin tämän kanssa viitsisi ihmisten ilmoille mennä. Kai tämä on vain odottanut oikeaa hetkeään, joka ei ole tullut kuin vasta nyt.


Rabi en Rose - Di Gi Charat
Jee, puputyttöcossi (olen siis tekemässä tuota vasemman puoleista, huono kuva, anteeksi). Rakastuin noihin noppiin ja rusetteihin. Pitää palauttaa mieleen tämän hahmon luonne sitten kuin tämän puvun väsään.
 
 
Akari Mizunashi - Aria ja Aqua
Aria on aivan ihanan rauhallinen ja sympaattinen manga ja minusta Aria Companyn uniformut ovat suloisia. Pitäisi hankkia lisää tätä mangaa. Akari on ihanan positiivinen hahmo (ainakin ekassa pokkarissa), että pakkohan sitä on cossata. Tosin koko valkoinen puku aiheuttaa varmaan aikanaan valkoisia hiuksia kantajalleen, mutta eiköhän siitä selviä :3


Bayonetta - Bayonetta
Ou jeah, jokainen haluaa pukeutua koko vartalo asuun, joka on musta ja nahkaa. Bayonetta on hahmona aivan mahtava! Nainen, jolla on munaa enemmän kuin monella miehellä yhteensä ja vielä noita. Tässä asussa saa olla vielä todella seksikäs ja vaarallinen. Mitä muuta sitä voisi toivoa?

 Chi - Chobits
Juuri tämän Chin mekon haluan tehdä, vaikkei se mangassa esiinnykään. Olen vain ollut rakastunut tähän mekkoon siitä asti, kun Chobitsiin tutustuin. Noin pitkän peruukin löytäminen voi kyllä olla hankalaa ja varsinkin sen pitäminen suorana ja siistinä. Olisi helppo conipäivä, kun ei tarvitsisi mitään muuta sanoa kuin "chi" ja katsoa söpösti.



Rosso - Dirge of Cerberus - Final Fantasy VII -
Rakastan tämän hahmon aksenttia <3 Hahmona muutenkin aivan loistava, teki pahaa taistella pelissä Rossoa vastaan, kun tiesi, että neidiltä pitää saada henki pois. Onneksi hahmo oli miltei koko pelin kuvioissa mukana. Rosso olisi ensimmäinen pahiscossi mulle. Harmittaa vain, ettei voi hankkia punaisia piilareita (Rossolla on punaiset silmät) huonon näön vuoksi ja sen, että en ala hankkimaan mistään miljoonalla eurolla yhteen cossiin piilareita omilla vahvuuksilla.



Lebreau - Final Fantasy XIII
Neitonen on vain sivuhahmo FF:ssä, mutta kuka on sanonut, ettei sivuhahmoja voisi cossata? Final Fantasyn naisille tyypilliseen tapaan ei ole mikään seinäruusu, vaan osaa taistellakin. Pidän paljon puvusta ja etenkin sen väreistä. Violetti tuo minun ihonvärin nätisti esiin. Tähän pukuun löytyisi jo peruukkikin, pitäisi vain pientä muokkailua tehdä.



Serah Farron - Final Fantasy XIII
FFXIII:n yhden päähenkilön, Lightningin pikkusisko ja Snow'n kihlattu. Serah on jotenkin niin viaton ja puhdassydäminen henkilö, jolla on todella nätit vaatteet. Tätä cossia voisin pitää ihan normaalinakin päivänä. Serah on paljon iloisempi kuin siskonsa ja hymyileekin enemmän kuin Lightning. Niin, ja Serah'lla on todella söpö kihlattu ;D

Oerba dia Vanille - Fanal Fantasy XIII
Viimeinen FFXIII-cossi, jota himoitsen tällä hetkellä. Toinen iloinen ja positiivinen FF-hahmo. Peliä pelatessa tulee aina hyvälle tuulelle, kun näkee Vanillen. Asukin on kiva. FFXIII:n hahmot sopivat minulle, sillä niillä kaikilla on piiiitkä sääret, niin kuin minullakin. Tämän teossa tulen varmaan hukkumaan helmiin, sillä niitä tässä asussa on enemmän kuin minkään maan laki sallii.



Officer Jenny - Pokemon
Kyllä, olen tosissani. Sanoin tässä yksi päivä Tuomakselle pelaessani iänikuisella GameBoy Colorilla ihka ensimmäistä Pokemonia, että olisi kiva cossata joko Pokemonin lääkäriä tai poliisia. Nimiä en silloin muistanut, mutta onneksi on Google (<3), Päädyin sitten poliisin asuun, sillä siinä on enemmän yksityiskohtia, kuin hoitajan asussa, joka oli tylsähkö. Nyt pitäisi vain löytää sitten mustat avokkaat, joissa ei ole minkäänlaisia koristuksia. Ja Growlithe.


Rise Kujikawa - Persona 4
Ei mikään ihmeellinen asu, mutta hahmo on kiva, samoin kuin tuo koulupuku. Tämä olisikin sellainen toisen päivän asu tai jonkun pienen conin puku, jota voisin käyttää useamman kerran. Hahmo on myös suloinen ulkomuodoltaan ja kadehdin noita hiuksia suunnattomasti. Jokainen cossaaja varmaan sortuu ainakin kerran koulupukucossiin, niin tehdään se sortuminen kuitenkin jonkun hahmon kanssa, eikä vain pelkällä puvulla omana itsenään.

Siinäpä ne sitten kaikki oli. Näitä ajattelin alkaa väsäilemään hiljalleen kasaan. Onpahan minulla tekemistä armeijan lomilla :D Sitten ensi kesänä voin toivottavasti mennä coneihin ilman pukujen aiheuttaa stressiä, kun ne ovat valmiita.
 

2011-05-05

Huonosti nukuttuja öitä ja yksinäisyyttä

Minähän en koskaan stressaa mitään, mistä  kaikki ovat sitten kateellisia. Kerron teille nyt jymyuutisen, korvat hörölle: Minäkin stressaan asioita. Suprise!! Se ei vain näy välttämättä kovin kauas, koska stressaaminen ei aiheuta minulla hiusten repimistä tai hermostunutta pomppimista pitkin seiniä. Stressi vaikuttaa minun uneen. Näen törkeän sekavia unia ja nukun huonosti. Kun aamulla sitten herään, olen väsyneempi kuin nukkumaan laittaessani. Ja tähän ei auta päikkärit, ei sitten yhtään. Eikä se, että pääsykokeet lähestyvät. Ja tilaamani amigurumi-kirjat eivät ole vieläkään tulleet. Ja Kassu osaa olla hermoja raastava välillä.

Noh, minulla ei sinänsä ole kovinkaan kummoista syytä stressata pääsykokeita, sillä olen tällä kertaa lukenut niihin hyvin ja muihin pääsykokeisiin ei tarvitsekaan lukea yhtään mitään, olla vain oma itsensä ja pärjätä sillä, mitä jo osaa. Mutta silti. Kun on kaksi kertaa jo saanut kirjeen, jossa kerrotaan, ettei ole saanut minkäänlaista opiskelupaikkaa, niin kyllähän se pistää stressaamaan. Tosin eihän minulla sinänsä ole mitään hätää saada opiskelupaikkaa juuri nyt, kun lähden vuodeksi armeijaan, mutta olisi kivempi mennä Sodankylään tietäen, ettei taas vuoden päästä tarvitse miettiä, että mitäs sitä sitten tekisi. Ärsyttää jo tämä, että tulevaisuus on auki ja tiedät vain vähäksi aikaa eteenpäin, mitä teet. Tai ainahan voin jäädä armeijaan töihin. Hyvä palkka ja aikainen eläkäikä. Mikäs sen parempaa...

Toinen juttu, johon olen kettuuntunut, on tämä yksinäisyys. Onhan mulla Tuomas täällä, mutta välillä kaipaa muitakin naamoja. Ja isi vielä kehtaa sanoa, että alkaisin miekin elää, enkä vaan kotona nyhjäis. Juu, alan elää heti, kun mulle maksetaan junamatkat ympäri Suomea, että saan nähdä kavereitani, jotka eivät ole täällä. Ja nyt kun meillä on tuo Kassu, en kamalasti voi lähteä mihinkään, kun kummasti koiran vahtiminen pukataan mulle (vaikkei tuota koiraa kamalasti tarvi vahtiakaan). Päivisin olen yksikseni kissan ja koiran kanssa, ulkoilutan ja ruokin molempia ja yritän keksiä jotain tekemistä, mitä voi tehdä alhaalla koiranpennun kanssa. Illallakin olen aika paljon yksin koiran ja kissan kanssa, kun Milla luuhaa jossain ja vanhemmat touhuaa jotain autotallissa. 

Ei varmaan ole lainkaan ihme, että tällä hetkellä olen aika tympääntynyt omaan elämääni. Kaipaan vaihtelua. PALJON vaihtelua.

2011-04-29

Hello taas

Eihän siitä viime päivityksestä ole kuin KAKSI kuukautta. Tosin jos ei ole mitään sanottavaa, niin pitääkö se kirjoittaa joka viikko blogiin? "Hei, minulle ei ole tapahtunut mitään erikoista - taaskaan, mutta päivitämpäs siitä huolimatta :3" Järkevyyden riemuvoitto...

Noh, voin tiivistetysti sanoa (ja jos olette seuranneet naamakirjaa, niin tiedätte jo) olen keskittynyt ennakkotehtäviin ja VAKAVA-aineistoon. Ennakkotehtävät sain tehtyä hyvissä ajoin ennen deadlinea (ei yhtään minua) ja VAKAVAnkin olen lukenut jo kaksi kertaa läpi ja kerkeän lukea kolmannen kerran. Aikaa on vielä puolitoista viikkoa. Kyllä tuolla lukemisella pitäisi jo pärjätä, kun Tuomaskin on sen kokeen päässyt läpi huonommalla lukemisella.


Pääsin armeijaankin, yay! Ainakaan ei tarvitse pitää toista välivuotta tekemättä mitään, jos taas sattuu niin ikävästi (mitä en missään nimessä toivo tapahtuvan), etten saisi opiskelupaikkaa. Valintatilaisuus oli aika metka. Kaikki armeijatyypit on hirmu rentoja ja huumorintajuisia, mitä en osannut odottaa. Kaksi naisaliupseeria, jotka parhaillaan suorittivat palvelustaan, kertoivat meille kokemuksiaan ja me saatiin heiltä kysellä kaikkea = todella hyödyllinen juttu. Haastattelu jännitti aivan hirveästi, mutta majuri Laiho, joka haastattelut piti, oli aivan mahtava tyyppi. Oli huolissaan siitä, että miten mie oon voinut elää, kun olen tämmöinen pajunvarsi. Hyvinhän tässä on eletty jo 20-vuotta.


STAGEn kevätshow'kin lähestyy. Ja sen huomaa. Olen koko ajan niin mustelmilla ja koko vartalotönkissä, kuin ihminen vain voi olla. Nämä viimeiset treenit on kaikista raskaimmat. Vielä on kahdet ylimääräiset ennen kenraalia ja sitten onkin näytönpaikka. Tämä show on minun viimeinen STAGElla, niin aion vetää sata lasissa vaikka pää kainalossa. Eiliset treenit oli kyllä aika tuskaa. Huomasi, että kaikki olivat aika väsyneitä viimeisellä tunnilla, kun alkoi naurattaa ja kämmejä tuli aika hienosti. Pelottavat saalistajat eivät olleet kovin pelottavia, enemmänkin väsyneitä.


Ja sitten viimeinen juttu: Meidän hauvavauva saapuu huomenna! Äiti ja isi lähtee tänään Tampereelle, ovat siellä yön, ajavat lauantaiaamuna Pieksämäelle, hakevat koiran ja ajavat kotiin. Nimen keksiminen uudelle tulokkaalle ei ollut helppoa. Piti keksiä jotain K:lla alkavaa, joka sopi kennelin (Musketeer's) nimen kanssa. Päädyttiin sitten minun ehdotukseen, jonka alkuperää en itsekään tiedä. Se vaan tuli jostain. Joten, uuden haukkumme nimi on Musketeer's Kasmir. Kasmiriksi sitä kutsutaan sitten ihan muutenkin, ei ole pelkkä kennelinimi, joka näkyy virallisissa papereissa.


Että tällaista. Kohta alkaa väsyttävä pääsykoerumba, ravaan ympäri Suomea ja sitten parkkeeraan itseni vuodeksi Sodankylään. Toivottavasti kerkeän kaikkia kamuja nähdä ennen sitä.

2011-02-27

Kaksi kuukautta siinä meni

Päivitänpäs nyt tämänkin, kun odottelen inspiraatiota ennakkotehtäviä varten. Onhan tässä tapahtunut kaikenlaista, mutta jotenkin en ole saanut vain aikaiseksi tänne mitään kirjoittaa.

Tammikuussa Tuomas lähti armeijaan. Meni vähän aikaa totutella siihen, ettei toista voinut nähdä silloin kun halusi, eikä soittakaan silloin kun halusi. Aika äkkiä siihen tottui, kun itsellä kuitenkin oli tekemistä tavallisen arjen elämisessä. Kävin Rovaniemellä katsomassa, millaista siellä armeijassa oikein on Sinä, minä ja puolusvoimat -päivillä. Mielenkiintoiselta paikaltahan tuo armeija vaikuttaa, niin tulipahan laitettua hakupaperit sinne. Tosin lennostoon en ole menossa, vaan ilmantorjuntarykmenttiin, joka toimii siinä samalla maapläntillä lennoston kanssa. Nyt vaan oottelen kutsua valintatilaisuuteen. Haku armeijaan päättyy huomenna, joten sitten vasta se odottaminen kunnolla alkaakin.

Äidin kanssa tuli Kitaconissa käytyä. Äiti alkoi pallosiiran faniksi, kun sai lukea kyseisen otuksen tarinan (plussaa oli, kun tarinassa oli onnellinen loppu). Oli mukava päivä, vaikka Kitaconin ohjelmatarjonta oli varsin suppeaa. Fikususti olivat nyt tehneet sen suhteen, että tapahtuma oli vain yksi päiväinen. Aikaisemmin on toisena päivänä kävijöitä ollut surkean vähän, kun tapahtuma pidetään ennen kesäloman alkua, joten suurin osa porukasta lähtee kotimatkalle sunnuntaina, jos ovat kauempaa tulleet.

Oikein muuta tavallisesta arjesta poikkeavaa ei ole tapahtunut. Tuskailen ennakkotehtävien kanssa, vaikka minulla on vielä hyvin aikaan niiden kanssa. Olen kerennyt sairastaakin. Parhaillaan olen toipumassa flunssan, silmätulehduksen, kurkkutulehduksen ja oksennustaudin yhteishyökkäyksestä. Kerkesin jo surkutella, että saan syntymäpäivänä nauttia kivusta ja särystä, mutta näyttää siltä, että ei tarvitsekaan. Synttärikahvit kuitenkin siirrettiin suosiolla ensi viikonlopuksi, niin saadaan rauhassa parantua ja juhlitaan sitten samalla iskänkin synttärit alta pois :3

Meidän perhe on kaiken tämän ilon keskellä myös kuullut huonoja uutisia: Iwar pitää lopettaa. Raukkaparalla on synnynnäinen kasvuhäiriö vasemmassa etujalassa, jota ei voida parantaa. Koirarukka vain kasvaessaan alkaisi kinkata enemmän ja enemmän, ja kipu vain pahenisi. Tällä hetkellä Iwarille syötetään kipulääkkeitä, että sillä olisi vähän parempi olla. Ensi viikolle yritetään saada eläinlääkärille aika, että saataisiin koira päästää kärsimyksistään. Todella ikävältä tuntuu, kun Iwar on vasta puolivuotias, mutta meistä kukaan ei halua sen kärsivän turhaan. 

Että tällaista tänne. Seuraavassa postauksessa sitten varmaan kerron meidän uudesta koirasta, kun nämä päivitysvälit ovat sen verran pitkiä ja uusi koira on jo tiedossa. Mutta nautin vielä Iipun kanssa sen viimeisistä päivistä. Vaikka sen elämästä tuli näinkin lyhyt, niin se on kuitenkin saanut elää sen rakastavassa perheessä.

2010-12-20

Ja taas vierähti kuukausi tuosta noin vaan...

Kun sitä niin yrittää, ettei tämän blogin päivittely venyisi ja venyisi, niin mitä sitten käy? No jos ei tapahdu oikein mitään raportoitavan arvoista, niin ei sitä sitten jaksa mitään tänne kirjoittaakaan. 

Jouluun on enää neljä päivää. Lahjat ostin hyvissä ajoin kaikille, joita aion lahjoa tänä vuonna. Jotenkin vaan joulumieli ei ole vielä päässyt yllättämään. Kait se sieltä kuitenkin vielä tulee tälle vuodelle.

Eipä tässä paljoa ole mitään sanottavaa. Päivät on kulunut töissä ja kotona tai Tuomaksella. Olen pelaillut Sims 3:sta tai Final Fantasy XIII:sta fiiliksen mukaan tai tehnyt erilaisia käsitöitä. Siinäpä se minun joulunalus aika on mukavasti mennyt.

Käytiin me viime lauantaina poikien kanssa kattomassa Oulussa Tron: Perintö -leffa, mikä oli aika huikaiseva. Samalla reissulla sai kätevästi hankittua viimeiset joululahjat.

2010-11-25

Se on kuulkaa hyvä päivittää kuukauden välein, ettäs tiiätte

Noh, vaikka viimeisin päivitys on tämän kuun ensimmäiseltä päivältä ja tämä nyt sieltä loppupuolelta, voin kertoa, ettei siinä välillä ole tapahtunut mitään maata kaatavaa. Siksi kerronkin vain highlightsit. 

Kävin Tampereella ja Helsingissä hillumassa kuusi päivää. Tampereella pääsykokeiden ja Nooran tapaamisen merkeissä (kiitos mukavasta päivästä, olisi kuollut muuten tylsyyteen sinä perjantaina sinne pieneen asuntoon) Pääsykokeet tuntui menevän hyvin. Aluksi kolme tuntia papereiden täyttöä kielten ylppäreistä tuttuun pallojen mustaamistyyliin. Testattiin kaikkea luovuudesta loogiseen päättelykykyyn ja kielitaitoon. Sitten olikin tunnin odottelu, että alkoi minun ryhmän ryhmäkeskustelu. Onneksi sattui hyvä ryhmä, saatiin hyvin juttua aikaiseksi. Psykologin haastattelusta jäi hieman outo maku suuhun, kun se oli ohi niin nopeasti ja jokaiselle oli varattu kymmenen minuuttia aikaa. Noh, toivotaan parasta (tulokset eivät vieläkään ole tulleet).

Hesassa hilluin sitten lauantain ja sunnuntain Tsukiconissa ja konserteissa. Ihanaa oli, eikä haitannut yhtään, että olin yksin. Sai mennä ja tehdä mitä halusi ja milloin halusi. Kaikki keikat oli mahtavia! HITT osasi ottaa yleisönsä hyvin ja omat sovitukset tutuista biiseistä (We will rock you, Y.M.C.A. ja Jos sul lysti on...[japaniksi laulettuna]) olivat kyllä parhaita. Ja oli ihanaa kuulla oma lempibiisinsä Sakura Romance livenä. Yumachi ja Aina kuulostivat hyviltä, vaikka ovatkin alunperin malleja. ALSDEAD vei sydämeni. Gaze-tyylistä musiikkia, joka upposi minuun kuin kuuma veitsi voihin. Kaiken kruunasi totta kai ALSDEADin ja HITTin nimmarit + yhteiskuva HITTin kanssa. Wii!!

Sitten tulikin taas paluu arkeen. Pääsin suoraan tuuramaan ekaluokan opettajaa koko päivän ajaksi. Noo, siinähän se meni. Tänään tuurasin taas, tosin sain Tuomaksen lainaan Kokkiskalta täksi päiväksi. Käyttäytyivät lapset nätisti, kun oli vieras ihminen luokassa koko päivän. Mitään ihmeellisempää ei tapahtunut, mitä nyt Santeri tiputti järkytyksestä/yllätyksestä/hämmästyksestä terottimen kädestään, kun sai tietää, että me seurustellaan Tuomaksen kanssa. On se seitsemänvuotiaan maailma niin jännittävä.

Lottaakin olen kerennyt nähdä tässä kuussa. Kiva nähdä tuttuja naamoja. Kahviteltiin kauppakeskuksessa ja mie sieltä sitten pompin Kansalaisopiston Tilda-kurssille. Tuotoksista laitan piakkoin kuvia fb:iin. En nyt niitä ala laittamaan, kun tämä nettitikku ei ole se maailman nopein värkki ja välillä ei signaali löydy. Kätevähän tämä on kuin mikä. Voi surffailla netissä keittiön pöydän ääressä ja vahtia samalla Iwaria.

Tänään oli todella mukavat tanssitreenit. Show3:sen tunnilla tehtiin hieman capoeiran liikkeitä ja muuta akrobatiaa. Tunti alkoi mukavasti pää alas päin. Kaikkien piti nousta seinää vasten käsilläseisontaan, ennen kuin nimenhuuto pystyi alkamaan. Oli niin kivaa, että tunti meni ihan hujauksessa.

Että semmoista minulle on kuulunut tässä marraskuun aikana. Edelleen odottelen sormet ja varpaat ristissä, että pääsin nyt opiskelemaan. Kolmannen kerran hakeminen ei kamalasti houkuta.

2010-11-01

Kahden viikn päivitys tulee tässä!!

Päivitänpäs tätäkin nyt taas Killen kanssa. Viimeisimmästä päivityksestä onkin aikaa, joten hypätäänpäs aikakoneeseen ja aletaan muistella, mitä tapahtui kaksi viikkoa sitten.

Kaksi viikkoa sitten Yori kuoli yllättäen, mikä oli ikävää, mutta samainen päivä oli myös mukava. Tai sanotaan oikeastaan, että ilta oli mukava. Oli kiva nähdä tuttuja naamoja ja varsinkin tyttöjä, kun aika miesvoittoisella seuralla täällä hyppelehdin. Hauska baari-ilta oli ja todella halpa, sillä juomia ei tullut ostettua kuin kaksi ja enempää en edes juonutkaan (kukaan ei tarjonnut mulle mitään, möks) No eipä tarviinut seuraavana päivänä krapulasta kärsiä.

Sitten ei tapahtunutkaan vähään aikaan mitään, kävin töissä ja ootin innolla syyslomaa, jonka ajan olin työtön, kun sopimus loppui 19. päivä. Sain kuitenkin aikaiseksi käydä työkkärissä uusimassa sopimuksen. Mutta mutta. Unohdin käydä näyttämässä rikosrekisteripaperin siellä ennen maanantainta, niin siitähän sitten seurasi kaikkea "mukavaa". Työkkäristä lähettiin viesti puoli neljältä (jolloin ko. putiikki menee kiinni), että kun unohdin tuoda sen hemmetin lapun, niin en saa aloittaa työharjoittelua maanantaina. Noo, minähän sitten maanantaiaamuna soitan koululle ja sanon, että käväisen työkkärissä ja tulen sitten töihin. Ja sitten Mira lampsii työkkäriin yhdeksältä aamulla näyttämässä yhden lapun, että työkkärin täti saa kirjoittaa koneelleen, että olen sen käynyt näyttämässä. Tällaisen takia en saa aloittaa töitä. Kait sen olisi jo huomannut kolmen kuukauden aikana, että olen joku ihmeen pedofiili tai raiskaajamurhaaja, kun koko ajan olen lasten kanssa, vai mitä?

Syysloma meni Tuomaksella punkatessa, parina yonä Tuomas punkkas meillä. En mie nyt koko syyslomaa vain Tuomaksen kanssa ollut. Käytiin Nooran kanssa kahdestaan kattomassa Napapiirin sankarit, mikä oli hyvä leffa. Suosittelen! Syyslomalla en paljoa tehnyt, sain aloitettua Magna Carta II:sen ja Persona 3:sen. Oli aika peli painotteinen loma.

Viime viikko sitten oli ja meni. Kävin töissä ja tanssissa, ompelin itelle boleron ja tuskailin pääsykoekirjan lukemisesta, näin Kaisaa ja Idaa. Niin, ja sain tietää, että olen turhaa lukenut niitä kirjoja sitä Helsingin pääsykoetta varten, sillä minun ei tarvitse käydä kuin yhdessä pääsykokeessa Tampereella, minne ei tarvitse lukea mitään, sillä siellä on vain psykologinen soveltuvuustesti ja se on siinä. Tosin se on kätevää, että voin kolmeen paikkaan hakea samalla kokeella. Tosin alahan on kaikissa sama, niin ihan on ymmärrettävää.

Lauantaina juhlittiin Jennin valmistumista merkonomiksi ja saatiin uusi perheenjäsen Iwar. Mukava pikku hauvavauva. Kille ei ole vielä oikein tutustunut Iivariin, nyhjää vaan yläkerrassa ja kyttää koiraa portaissa. Kyllä sekin varmaan kohta tulee tutustumaan uuteen asukkiin. Iwar yritti jo hieman tutustua Killeen ulkona, mutta katti pinkoi äkkiä kauemmas. Isin piti poimia koira syliin, ettei kiusaa kissa reppanaa, kun toinen on narunnokassa kiinni. 

Että tällaista tänne. Puolitoista viikkoa vielä töissä, sitten Tampereelle ja Helsinkiin!!

2010-10-22

In memorian

Hausdiener Yori 29.3.2002 - 16.10.2010

Ikävä on kamala, mutta nyt Yorin poismenosta on helpompi puhua. Kamalalta tuntuu vieläkin, mutta sitä osaa ja ajatella, että nyt Yori on päässyt mukavaan paikkaan, jossa sillä on hyvä olla eikä jalkakaan enää vaivaa. Yori eli kuitenkin kunnioitettavat kahdeksan vuotta, jotka toivottavasti olivat sille mieluisia. Minä ainakin nautin kaikista noista vuosista, vaikka välillä otettiinkin toisiamme hermoon. 

Meille saapuessaan Rovaniemeltä Yori oli kuin halinalle; iso ja todella pörröinen. Pienet, hieman lurpakat korvat näkyivät juuri ja juuri kaiken sen karvan alta ja kiiltävät nappisilmät tiirailivat mielenkiinnolla kaikkea ympärillä tapahtuvaa. Tuolloin jaksoin Yorin vielä syliinkin nostaa, mutta pian en sitä edes enää harkinnut. Kasvoi sen verran nopeaa tuo meijän nallekarhu.

Yori sai elämänsä aikana kasvaa kahden kaverin kanssa. Kille näytti pennulle heti, että hän se kuningas tässä talossa on, vaikka paljon pienempi onkin. Killen kanssa tulikin sitten leikittyä ihan viimeiseen päivään asti. Jane oli kaverina vain vähän aikaa, mutta sai opettua pikku pojalle kaikkia "hyödyllisiä" tapoja, kuten postilaatikoiden haukkuminen ja haukkuminen silloin, kun joku tulee kylään tai vain oma porukka tulee kotiin.

Yori oli aina kamalan tärkeä omista häntäkarvoistaan. Auta armias jos joku astui metrinkään päähän yhdestäkään häntäkarvasta, niin huuto oli mitä mahtavin. Häntä muutenkin tuntui olevan se arka paikka. Hännän harjaus oli todella tarkkaa ja aikaa vievää puuhaa. Killekin huomasi jossain välissä Yorin hännän arkuuden ja käytti sitä tietenkin hyväkseen kiusatakseen koirariepua. Muutaman kerran Kille hiippaili "muinamiehinä" Yorin hännän viereen ja yhtäkkiä sitten iski hampaansa toiseen kiinni. Arvata saattaa, että siitä seurasi useampikin paikaltaan siirtynyt ruttaantunut matto.

Yksi asia, jota Yori rakasti paljon, oli lumi. Voi sitä riemua, kun ensimmäiset kinokset ilmestyivät. Sen jälkeen musta naamainen koira olikin valkonaamainen, sillä kuono oli aina pakko työntää syvälle lumihankeet. Lumipallojen kiinni ottaminen oli suurta hupia, samoin kuoppien kaivaminen. Ja kun kevät koitti ja lumet alkoivat sulaa, oli Yorin pakko saada aina maata siinä viimeissä kinoksessa, oli se kuinka pieni tahansa, joka meidän pihasta löytyi ja hinkata siihen naamaansa.

Tärkein muisto, joka kuitenkin Yorista jää ikuisesti mieleeni, on se viimenen perjantai iltapäivä, jonka vietimme yhdessä kävellen rannassa. Yori tykkäsi tosi paljon olla rannassa, sillä siellä oli kaikenlaisia kivoja hajuja ja oksia, joilla pystyi leikkimään. Uiminen myös oli suuri intohimo, samoin kuin kivien sukeltaminen joen pohjasta.


Pikainen poismenosi oli järkyttävä ja varsin ikävä, mutta jäät kuitenkin ainiaaksi kaikkien muistoihin.

2010-10-07

Kuluva viikko on tuntunut täydeltä helvetiltä. Olen iloinen, että huomenna on perjantai ja tämän viikon viimeinen työpäivä. Tuntuu, kuin tämä viikko olisi ollut kamalan raskas. Olen nähnyt kamalasti unia, jotka ovat häirinneet nukkumistani, sää on mennyt ikävämmäksi päivä päivä ja mieliala siinä samalla. Yskä ei meinaa hellittää lainkaan, kun nyt on paljon flunssaan liikkeellä ja joka päivä on suuren lapsilauman seurassa, jossa käsihygienia ja toiset huomioonottava yskiminen ei ole aina tuoreimmassa muistissa. Kaikilla on koko ajan kamala stressi päällä ja minäkin olen saanut juosta tukka putkella ympäri pientä koulua. 

Tämä päivä on kyllä huippu. Koko päivän on ollut kamalan pimeää, kuin olisi olllut koko päivän kestävä yö. Ennen kahta alkoi satamaan ja arvatkaa kuka käytti koiraa sateessa ja tuulessa lenkillä? Aivan, minä, enkä löytänyt edes sateenvarjoa mistään. Milla ei tietenkään voi käyttää koiraa lenkillä, kun on koko päivän kotona sairasloman takia. Sujuvasti minäkin olen kuumeessa koiran ulos vienyt, oli ilma mikä tahansa.

Kaikista pahinta tässä viikossa on ollut jatkuva yksinäisyyden tunne. Jatkuvasti tuntuu siltä, kuin olisi aivan yksin tässä maailmassa, vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä tahansa. On tuntunut hieman pahalta lukea Facebookista, mitä kaikkea muut ovat tehneet kavereiden kanssa. Itsekin haluaisi kokea kaikkea hauskaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Ärsyttää hieman, kun oma tulevaisuus on vieläkin ihan auki. Tällä viikolla varsinkin on miltei kaikki negatiivissävytteiset ajatukset pyörinyt mielessä aina kun on ollut aikaa miettiä. 

Haluttaisi nähdä ihmisiä, varsinkin tyttöjä, mutta kaikki on niin kaukana. Väsyttää koko ajan ja mitään ei oikein jaksaisi. Kohta pitää alkaa raahautumaan kolmeksi tunniksi tanssimaan. Tanssin jälkeen menen kyllä heti nukkumaan suihkun kautta. Pääsykoekirjojen luku jää kyllä tältä päivältä, mutta eipä sille mitään voi.