Ei sitä tästä flunssasta pääse eroon. No, kaitpa se edes joskus lähtee pois ja jättää minut rauhaan.
Viikonloppu on mennyt mukavasti Xbox:in seurassa. Sain pelattua Lost Odysseyn vihdoin loppuun. En sitä olekaan pelannut kuin jonkun vuoden puolentoista verran. Loppu oli niin ihana, kuin vain odottaa saattoi. Se on varsin mukavaa, kun on yli kuusikymmentä tuntia pelastanut maailmaa hullulta valloittajalta, niin sitä toivoo onnellista loppua. Ja varsinkin, kun juonessa on tapahtunut pientä romannanssin syttymistäkin, niin ei sitä voi vaan jättää yhteen suudelmaan auringonnousun koristaessa taustaa. Romantikkoja ei oltu onneksi unohdettu, vaan lopussa häämöttää kyyneleet silmäkulmista tiristävä loppu. Sain itse pideltyä tunteeni kurissa, enkä vollottanut kuin vesiputous, mutta liikutuin silti.
No, nyt kun olen sitten takonut läpi Alan Waken ja Lost Odysseyn, piti keksiä seuraava peli, mitä alan tahkoamaan tarmolla läpi. Tosin minulla on edelleen Eternal Sonata kesken (joka taitaa olla aika loppusuoralla sekin, ainakin Tuomaksen vihjailuista päätellen) samoin Resonance of Fate (jota en varsinaisesti ole vielä edes aloittanut kunnolla), niin ajattelin kuitenkin aloittaa uuden pelin. Ja eikun Tuomas ehdotteleen kaikista omistamistaan peleistä minulle sopivaa, jonka arvon neiti Todella-vaativa-pelien-suhteen kelpuutta. Minulle ei kelpaa minkään maailman sotapelit, joissa räiskitään jonkun historiassa käydyn sodan maisemissa, ei kelpaa strategiapelit, ei ensimmäisestä persoonasta kuvatut pelit. Täytyy olla mukaansa tempaava juoni, suhteellisen nätti tai pelin tunnelmaan sopiva grafiikka, pelaaminen tapahtuu kolmennasta persoonasta ja pieni romantiikka on aina kuin kirsikka kakun päällä, mutta ei pakollinen.
Päädyin lopulta Bayonettaan.
Olen seurannut sivusta, kun Tuomas on pelannut kyseistä peliä ja se viehätti jo silloin, mutta jotenkin en uskaltanut vielä silloin tarttua ohjaimeen ja kokeilla. Aika pitkään minulta meni, ennen kuin uskalsin koko Xboxin ohjainta sovittaa käteen, saati ihan pelata sillä. Kait sitä ujosteli hieman pelata toisen katsoessa vieressä jotain, mitä ei koskaan ollut pelannut. Aikaisemmin Milla on vain nähnyt vanhempieni lisäksi minun pelaavan. Mutta tuosta on jo yli kaksi vuotta. Joten nyt sitten rohkein mielin päätin pelata tämän kyseisen pelin läpi. Parin tunnin jälkeen olin myyty. Bayonettan huumori on jotenkin niin mustaa ja hieman kieroutunutta, että siitä ei voi kuin pitää.
Pelatessa mieleni perukoilla syttyi ajatus, että tekisin Bayonettan puvun ensi vuoden Traconiin tai Animeconiin, jos jälkimmäistä edes järjestetään ensi vuonna. Tosin työ pitää aloittaa jo tämän vuoden puolella, jos puvusta haluaa saada hyvän, sillä se on täynnä pieniä yksityiskohtia. Haluan kuitenkin yrittää. (Jos haluat tietää, minkälaisesta puvusta on kyse, klikkaa!) Ensi kesänä sitten nähdään, miten olen onnistunut.
Käytiin lauantaina katsomassa Sisko tahtoisin jäädä. Ei tuonut mitään uutta Kolmeentoista verrattuna, mutta ei se mikään täysi floppi ollut. Ei kyllä noussut minun suosikkileffoihin, eikä niiden elokuvien listalle, jotka katsoisin uudelleen. Aika peruskasvutarina, peruskaavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti