Nyt kun olen selvinnyt kateudun puuskastani ystäviäni kohtaan, jotka saivat opiskelupaikan, piikitellyt poikaystävää samasta aiheesta, tullut sinuiksi sen faktan kanssa, että joudun pitämään väli(puoli)vuoden ja hakemaan syksyn haussa ja ollut työharkoittelussa kaksi viikkoa, aloitan vihdoin tämän blogin. Ystäväni pyynnöstä tämän aloitan, sillä hän on varsin utelias tietämään, mitä ihmiset puuhaavat välivuotensa aikana. Itsekin olen kyseistä asiaa pohtinut ja nyt sitten selvitän koko maailmalle, miten omaani juhlistan.
Olen julistanut välivuoteni alkaneeksi 10.8.2010. Sinä päivänä alotin työharjoitteluni ala-asteella yhdessä kotikaupunkini kolmesta ala-asteesta. Oikeastaanhan pitäisi nykyään puhua alakoulusta, mutta ala-aste on itselle tutumpi termi. Tosiaan tuona päivänä iloiset ekaluokkalaiset eivät vielä kirmanneet kouluun, vaan järjestelimimme koulua kuntoon seuraavaksi päiväksi. Täytyy sanoa, että sen päivän jälkeen oli kädet ja jalat hieman väsyneet monien portaiden ja laatikoiden kantamisen jäljiltä. Näin kahden viikon jälkeen voin sanoa rehellisesti viihtyväni koulumaailmassa, kun ei itse tarvitse istua pulpetissa. Yksikään päivä ei ole samanlainen. Kouluavustajan työ on varsin monipuolista.
Ja ekaluokkalaiset. Sanalla sanoen IHANIA! He ovat niin suloisen pieniä ja innoissaan kaikesta. Onneksi olen suurimman osan viikosta juuri ekaluokassa. Toki olen pyörähtänyt myös muissa luokissa. Pienessä koulussa, jossa luokkia on vain neloseen asti ja jokaista luokka-astetta vain yksi, oppii yllättävän nopeasti kaikkien nimet. Ei tarvitse toisen viikon jälkeen kaikkia puhutella "sinä siellä, jolla on letit ja Hello Kitty -paita" tai "sinä, jolla on vihreät crocsit ja pääkallohuivi". Ala-asteikäisten kanssa pääsee jopa muovailemaan muovailumassasta kaikkea kivaa ja leikkimään liikuntatunneilla pikipataa. Ah, löysin sisäisen lapseni uudelleen!
Välivuoteni on siis alkanut mitä mukavammin, vaikka työkkärissä ravaaminen ja erilaisten lappujen juoksuttaminen työkkärin ja koulun välillä ei ollut mitään nannaa ja Kela ottaa päähän. Mutta kyllä tämä pelkän kotona istumisen ja uusien Facebook-päivitysten metsästämisen voittaa satanolla. Huomenna sitten pääsen leikkimään, sillä ekaluokkalaisilla on lelupäivä, jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti