Jos olen sanonut, että ekaluokkalaiset ovat mukavia, perun puheeni ainakin tämän päivän osalta. Opettaja sairastui kesken koulupäivän ja minä tietenkin vakuuttelin pärjääväni koko luokan kanssa (joka koostuu 20 oppilaasta, 6 tyttöä, 14 poikaa), josta tosin kolme oppilasta oli kipeänä. Olinhan minä ennenkin pärjännyt näiden pikku enkeleiden kanssa.
Virhe arvio. Paha virhe arvio.
Ensimmäisenä oli liikunnan tunti, joka tarkoittaa erilaisia ulkoleikkejä. Okei, aloitetaan hedelmäsalaatilla. Rajojen noudattamatta jättäminen aiheutti ongelmia. Vaihdetaan leikkiä töpselihippaan. Ensimmäiset "Onko mun pakko osallistua?" ja "Mie en haluu juosta." kommentit. Seuraavana kokeillaan peiliä. "Onko pakko?", "mie en haluu", käsistä ei oteta!". Vaihdetaan sitten polttopalloon, kun sitä kaikki haluaa pelata. Tai ei sittenkään: "Onko pakko? Voinko mennä keinuun?" Tuli niin elävästi yksi Rayn Satun synttäreillä näyttämä video. Kyllä, koulussa on kaikki on pakko. Arvatkaan, montako kertaa vilkaisin kelloon ja toivoin tunnin olevan loppu.
Ruokailu on sitten seuraava episodi. Koska koulu on pieni, ruokailu tapahtuu luokissa. Käsien pesu menee ihan kivasti, kunhan jokainen rivi oli aluksi hiljaa. Ruuan jakamisen kanssa taas koeteltiin hermoja. "Me ei keretä välitunnille, sinun pitää olla nopeampi." Lapsirakkaat, minua on vain yksi, en kerkeä joka paikkaan ja se, ettette kerkeä välitunnille, on ihan oma vikanne, kun ette osaa olla rauhassa ja hiljaa.
Matikan tunti meni kaikista mukavinten. Kaikki tekivät kiltisti mitä käskettiin. Luokassa seilaaminenkin rauhoittui, kun sanoin, että nyt kuvitellaan, että meidät on liimattu penkkiin ja ylös ei voi nousta, ennen kuin mie annan luvan. Kaikki sai leikattua numerolaput ja lukusuorat ja oikeat numerotkin löytyi ("Näytä numero, joka on 7 ja 10 välissä, mutta ei ole 9.") Lopputunnista alkoi taas olla levotonta, joten seuraavaksi otettiin uhkaus käyttöön. Jos nyt ei ole viisi minuuttia hiljaista, niin kaikki jää välitunniksi istumaan luokkaan, myös ne, joilta loppuu koulu tämän tunnin jälkeen.
Viimeinen tunti oli sitten puolen luokan kanssa käsitöitä, työnä matikka pussi, jota onkin tehty jo kolmatta viikkoa. Pidän käsitöistä, mutta tältä käsityötunnilta toivoin pääseväni pois ja äkkiä. Kolme poikaa ei millään alkanut tekemään töitä, häiriköivät vain muita juoksemalla ympäri luokkaa. Joka puolella joku tarvitsee apua, yksi ei edes yritä itse yhtään, joudun jokaisen piston näyttämään kädestä pitäen, että nyt pistät tähän ja nyt tähän jne. Sitten kun Santeri kutsuu minua koko ajan Mirjaksi, joka on koulun toisen koulunkäyntiavustajan nimi, niin eiköhän kaikki ala sanomaan minua Mirjaksi. Sanoin, etten reagoi mitenkään siihen, että minua kutsutaan Mirjaksi, sillä se EI ole minun nimeni. Voitte vain kuvitella, kuinka helpottunut olin, kun kello oli yksi ja kaikki lähti kotiin. Jäin vielä valvomaan läksyparkkia, sillä Lenni oli kipeänä. Läksyparkkissa olikin sitten miltei koko nelosluokka, joka on koko koulun hiljaisin porukka. Oli ihana lepyttää särkevää päätä täydellisessä hiljaisuudessa, jossa ei kuulunut kuin kynän raapina paperia vasten.
Niin, sain vielä koko päivän Juholle miltei huutaa, ettei toisia saa ottaa kaulasta, paidan hihasta tai tukasta kiinni, eikä lyödä. Joka tunti poika on jossakin luokkakaverissaan kiinni. Jos sama meno jatkuu huomennakin, kotiin menee varmasti tieto. Ja jos huomenna joudun taas tuuraamaan, tulee kovat otteet käyttöön. Jokainen metelöity minuutti tarkoittaa yhtä minuuttia pois välitunnista - kaikilta. Oppilaat luulevat, ettei minua tarvitse totella, koska en ole opettaja. Siinä olette väärässä, kakarat. Mie osaan olla tympeä kun sille päälle alan.
Että tämmöinen päivä sitä tänään. Olen todella poikki, kun itsellekin meinaa flunssa tulla päälle, kun sitä on nyt paljon liikkeellä. Jokaisesta luokasta on monta oppilasta pois ja pitkään. Tässä alkaa jo miettimään, pitäisikö itse olla kipeänä loppuviikon...
2010-08-31
2010-08-28
Lauantaiaamuna
Taas yksi viikko takana. Olen laiskasti käynyt koneella, mutta hei, virkkaustaukoni loppui! Piti pitää viikonlopun mittainen tauko amigurumien virkkaamisesta, kun ranne alkoi näytellä merkkejä kipeytymisestä. Sehän vasta olisikin jännää saada jännetuppitulehdus ja sen kanssa sitten mennä tanssissa ja töissä.
Tanssikin alkoi torstaina. Sitä olikin odotettu jo aika kauan. Oli kivaa päästä tanssimaan, vaikka minulla onkin kolme tuntia peräkkäin torstaisin. Pitäisi keksiä jokin toinen liikuntaharrastus kaveriksi. Virkkausta ei harmikseni lasketa urheiluksi. Jokaisella tunnilla oli mahtava fiilis, mutta kyllä show 3:sen tunnilla tuli reviteltyä oikein kunnolla Shakiran Waka waka -biisin tahtiin. Kummasti keveni olo, kun ennen tunteja tuntui kuin olisi rantapallo nielaissut. Lihaksetkaan eivät olleet jumissa seuraavana päivänä. On tainnut työpaikan portaiden ramppaaminen olla vain hyväksi ;D
Eilen vietettiin pienellä kaveriporukalla iltaa meillä kortin peluun merkeissä ja hyvästeltiin opiskelupaikkakunnilleen siirtyvät. Saatiin kahdentoista aikaan yöllä huikea idea: mentiin pilistelämään Tornion keskustaan. Siellä oli yllättävän paljon autoja liikkeellä. Siis Tornion kokoisessa kaupungissa? En olisi uskonut, mutta nyt sekin on todistettu omin silmin.
Sain eilen myös pelattua Alan Waken loppuun (hyvä minä!) Samaan syssyyn aloitin Special Episodi: The Signalin. Täytyy sanoa, että tuo lisäepisodi on mielestäni pelin pelottavin osa. Tosin en ala sitä tässä sen enempää paljastelemaan, sillä jotkut lukijat voivat haluta sen juonen itse selvittää. Alan Waken loppu oli varsin hyvä. En yhtään osannut odottaa, että se päättyisi niin kuin päättyi. Mukavaa, että peli joskus yllättää lopullaan.
Nyt sitten katsotaan minkälainen päivä tästä lauantaista kehkeytyy. En ole saanut Tuomasta vielä hereille kunnolla, vaikka olenkin kutitellut ja suukotellut.
Tanssikin alkoi torstaina. Sitä olikin odotettu jo aika kauan. Oli kivaa päästä tanssimaan, vaikka minulla onkin kolme tuntia peräkkäin torstaisin. Pitäisi keksiä jokin toinen liikuntaharrastus kaveriksi. Virkkausta ei harmikseni lasketa urheiluksi. Jokaisella tunnilla oli mahtava fiilis, mutta kyllä show 3:sen tunnilla tuli reviteltyä oikein kunnolla Shakiran Waka waka -biisin tahtiin. Kummasti keveni olo, kun ennen tunteja tuntui kuin olisi rantapallo nielaissut. Lihaksetkaan eivät olleet jumissa seuraavana päivänä. On tainnut työpaikan portaiden ramppaaminen olla vain hyväksi ;D
Eilen vietettiin pienellä kaveriporukalla iltaa meillä kortin peluun merkeissä ja hyvästeltiin opiskelupaikkakunnilleen siirtyvät. Saatiin kahdentoista aikaan yöllä huikea idea: mentiin pilistelämään Tornion keskustaan. Siellä oli yllättävän paljon autoja liikkeellä. Siis Tornion kokoisessa kaupungissa? En olisi uskonut, mutta nyt sekin on todistettu omin silmin.
Sain eilen myös pelattua Alan Waken loppuun (hyvä minä!) Samaan syssyyn aloitin Special Episodi: The Signalin. Täytyy sanoa, että tuo lisäepisodi on mielestäni pelin pelottavin osa. Tosin en ala sitä tässä sen enempää paljastelemaan, sillä jotkut lukijat voivat haluta sen juonen itse selvittää. Alan Waken loppu oli varsin hyvä. En yhtään osannut odottaa, että se päättyisi niin kuin päättyi. Mukavaa, että peli joskus yllättää lopullaan.
Nyt sitten katsotaan minkälainen päivä tästä lauantaista kehkeytyy. En ole saanut Tuomasta vielä hereille kunnolla, vaikka olenkin kutitellut ja suukotellut.
2010-08-23
"Onko sinun lapsilla kendama?"
Päivän paras kysymys tosiaan tuli esittettyä Santerin, 7 v., suusta. Voitte arvata, mikä oli päivän kuumin puheenaihe ennen välituntia. En nyt tiedä, pitäisikö ottaa kohteliaisuutena, että minua pidetään sen verran vanhana, että minulla olisi jo lapsia. Tosin nykymaailmassa 19-vuotiaat äidit eivät ole enää mikään kovin kummoinen juttu. Tosin en osaa vielä kuvitella itseäni vakavasti äidiksi tässä iässä. Onhan sillä asialla mukava välillä leikkiä omassa pienessä päässään, mutta taidan kuitenkin odottaa sitä aikaa, kun ikämittarissa menee kakkosella alkavia numeroita. Ja se opiskelupaikkakin olisi kiva saada. Tosin annettakoon anteeksi tämä ikäni väärin arvioiminen. Enhän minäkään seitsemänvuotiaana osannut arvata ihmisten ikiä. Kaikki, jotka olivat reilusti vanhempia kuin itse, olivat aikuisia. Näin se vain menee.
Toinen ikääni liittyvä keskustelu käytiin kolmosluokkalaisten poikien kanssa. Kerroin harrastaneeni cosplayta 12-vuotiaasta asti ja totta kai minulta kysyttiin, kuinka vanha olen nyt. Ja totta kai pojat kysyvät täysi-ikäiseltä onko tällä auto. Totta kai minulla auto on, vaikkei se omani kirjaimellisesti ole (mutta siitähän ei tarvitse muiden tietää xP) Karvanoppa ja Wunderbaum uteluiden jälkeen ja kaiken maailman nitrojuttujen, joista en tajua hölkäsen pöläystä, totesin, ettei minun autossani ole mitään hienouksia, se on vain 10 vuotta vanha Opel. Siitähän sitten pojat vetivät sen johtopäätöksen, että tämä neiti on saanut 9-vuotiaana auton synttärilahjaksi. Olempas minä vain ollut kunnollinen lapsi, kun olen jo yhdeksän vanhana saanut auton.
Tällaista tänään työrintamalla. Huomenna sitten nelosluokkalaisten kanssa kyltyyripäiville jonnekin. Kukaan ei tiedä minne, mutta luultavasti ollaan menossa tuonne rakkaaseen naapurimaahan.
Loppupäivän taidankin viettää lukemalla Stieg Larssonin tiiliskiveä Miehet jotka vihaavat naisia. Tyttö joka leikki tulella onkin jo odottamassa pöydällä. Pappa saa odottaa tiiliskiviään takaisin varmaan jouluun asti. Kolmaskin osa pitää sitten jossain välissä käydä lainaamassa ja pääsykokeisiinkin lukea jossain välissä. Enköhän saa aikaa revittyä jostain, nyt kun kaikki kolme tanssituntiakin on kätevästi torstaina peräkanaa ja serkkupoika pitää silloin tällöin viedä omiin tanssitreeneihinsä.
Toinen ikääni liittyvä keskustelu käytiin kolmosluokkalaisten poikien kanssa. Kerroin harrastaneeni cosplayta 12-vuotiaasta asti ja totta kai minulta kysyttiin, kuinka vanha olen nyt. Ja totta kai pojat kysyvät täysi-ikäiseltä onko tällä auto. Totta kai minulla auto on, vaikkei se omani kirjaimellisesti ole (mutta siitähän ei tarvitse muiden tietää xP) Karvanoppa ja Wunderbaum uteluiden jälkeen ja kaiken maailman nitrojuttujen, joista en tajua hölkäsen pöläystä, totesin, ettei minun autossani ole mitään hienouksia, se on vain 10 vuotta vanha Opel. Siitähän sitten pojat vetivät sen johtopäätöksen, että tämä neiti on saanut 9-vuotiaana auton synttärilahjaksi. Olempas minä vain ollut kunnollinen lapsi, kun olen jo yhdeksän vanhana saanut auton.
Tällaista tänään työrintamalla. Huomenna sitten nelosluokkalaisten kanssa kyltyyripäiville jonnekin. Kukaan ei tiedä minne, mutta luultavasti ollaan menossa tuonne rakkaaseen naapurimaahan.
Loppupäivän taidankin viettää lukemalla Stieg Larssonin tiiliskiveä Miehet jotka vihaavat naisia. Tyttö joka leikki tulella onkin jo odottamassa pöydällä. Pappa saa odottaa tiiliskiviään takaisin varmaan jouluun asti. Kolmaskin osa pitää sitten jossain välissä käydä lainaamassa ja pääsykokeisiinkin lukea jossain välissä. Enköhän saa aikaa revittyä jostain, nyt kun kaikki kolme tanssituntiakin on kätevästi torstaina peräkanaa ja serkkupoika pitää silloin tällöin viedä omiin tanssitreeneihinsä.
2010-08-22
Hengissä selvittiin...
Voin kertoa teille, että vaikka perjantai-ilta oli mitä mukavin, seuraavaa aamua ei voi missään nimessä kuvailla samalla adjektiivilla. Kun on lähtenyt mukavan illan päätteeksi kotiin oksentaen, voi olla varma, että aamu on rankka. Onneksi heräsin kymmeneltä, kuten aina. Jos sitä joskus toivoo voivansa nukkua pitkään (kuten minä sen jälkeen, kun kömmin kotiin poikaystävän tukemana aamuneljältä), niin totta kai oma sisäinen herätyskello päättää herättää aikaisin. Sitä sitten tuli nukuttua miltei koko lauantai. No, tulipan ainakin tasapainoa treenattua, kun maailma huojui, vaikka paikallani seisoin.
Tämä päivä onkin sitten ollut vähemmän erikoinen. Pari tuntia lueskelin Pelaaja-lehtiä ja odottelin rakastani töistä. Vesisateesta on tullut nautittua kuunnellen sen ropisevan kattoon. Siinä samalla olen takonut Lost Odysseyn sivutehtäviä, sillä minulla ei ole hajuakaan, miten jatkan itse päätarinaa. Kaipa se jossain välissä aikeaa. Alan Wake jäi nyt pelaamatta loppuun, vaikka niin eilen uhosin. Viimeistä episodia on varmaan jokin tunti jäljellä. Mutta nyt on ollut enemmän LO-fiilis, sillä siitä löytyy hieman enemmän romantiikkaa kuin Wakesta. Ja jälkimmäinen vaatii juuri oikeanlaisen fiiliksen, jotta siihen pystyy eläytymään. Fantasiaroolipelit menevät fiiliksellä kuin fiiliksellä.
Semmoista tänään. Huomenna taas ala-astelaisten kanssa touhuamaan. Toivottavasti aamulla ei sada, niin ei tarvitse sateessa töihin polkea.
Tämä päivä onkin sitten ollut vähemmän erikoinen. Pari tuntia lueskelin Pelaaja-lehtiä ja odottelin rakastani töistä. Vesisateesta on tullut nautittua kuunnellen sen ropisevan kattoon. Siinä samalla olen takonut Lost Odysseyn sivutehtäviä, sillä minulla ei ole hajuakaan, miten jatkan itse päätarinaa. Kaipa se jossain välissä aikeaa. Alan Wake jäi nyt pelaamatta loppuun, vaikka niin eilen uhosin. Viimeistä episodia on varmaan jokin tunti jäljellä. Mutta nyt on ollut enemmän LO-fiilis, sillä siitä löytyy hieman enemmän romantiikkaa kuin Wakesta. Ja jälkimmäinen vaatii juuri oikeanlaisen fiiliksen, jotta siihen pystyy eläytymään. Fantasiaroolipelit menevät fiiliksellä kuin fiiliksellä.
Semmoista tänään. Huomenna taas ala-astelaisten kanssa touhuamaan. Toivottavasti aamulla ei sada, niin ei tarvitse sateessa töihin polkea.
2010-08-19
Baby is born!
Nyt kun olen selvinnyt kateudun puuskastani ystäviäni kohtaan, jotka saivat opiskelupaikan, piikitellyt poikaystävää samasta aiheesta, tullut sinuiksi sen faktan kanssa, että joudun pitämään väli(puoli)vuoden ja hakemaan syksyn haussa ja ollut työharkoittelussa kaksi viikkoa, aloitan vihdoin tämän blogin. Ystäväni pyynnöstä tämän aloitan, sillä hän on varsin utelias tietämään, mitä ihmiset puuhaavat välivuotensa aikana. Itsekin olen kyseistä asiaa pohtinut ja nyt sitten selvitän koko maailmalle, miten omaani juhlistan.
Olen julistanut välivuoteni alkaneeksi 10.8.2010. Sinä päivänä alotin työharjoitteluni ala-asteella yhdessä kotikaupunkini kolmesta ala-asteesta. Oikeastaanhan pitäisi nykyään puhua alakoulusta, mutta ala-aste on itselle tutumpi termi. Tosiaan tuona päivänä iloiset ekaluokkalaiset eivät vielä kirmanneet kouluun, vaan järjestelimimme koulua kuntoon seuraavaksi päiväksi. Täytyy sanoa, että sen päivän jälkeen oli kädet ja jalat hieman väsyneet monien portaiden ja laatikoiden kantamisen jäljiltä. Näin kahden viikon jälkeen voin sanoa rehellisesti viihtyväni koulumaailmassa, kun ei itse tarvitse istua pulpetissa. Yksikään päivä ei ole samanlainen. Kouluavustajan työ on varsin monipuolista.
Ja ekaluokkalaiset. Sanalla sanoen IHANIA! He ovat niin suloisen pieniä ja innoissaan kaikesta. Onneksi olen suurimman osan viikosta juuri ekaluokassa. Toki olen pyörähtänyt myös muissa luokissa. Pienessä koulussa, jossa luokkia on vain neloseen asti ja jokaista luokka-astetta vain yksi, oppii yllättävän nopeasti kaikkien nimet. Ei tarvitse toisen viikon jälkeen kaikkia puhutella "sinä siellä, jolla on letit ja Hello Kitty -paita" tai "sinä, jolla on vihreät crocsit ja pääkallohuivi". Ala-asteikäisten kanssa pääsee jopa muovailemaan muovailumassasta kaikkea kivaa ja leikkimään liikuntatunneilla pikipataa. Ah, löysin sisäisen lapseni uudelleen!
Välivuoteni on siis alkanut mitä mukavammin, vaikka työkkärissä ravaaminen ja erilaisten lappujen juoksuttaminen työkkärin ja koulun välillä ei ollut mitään nannaa ja Kela ottaa päähän. Mutta kyllä tämä pelkän kotona istumisen ja uusien Facebook-päivitysten metsästämisen voittaa satanolla. Huomenna sitten pääsen leikkimään, sillä ekaluokkalaisilla on lelupäivä, jee!
Olen julistanut välivuoteni alkaneeksi 10.8.2010. Sinä päivänä alotin työharjoitteluni ala-asteella yhdessä kotikaupunkini kolmesta ala-asteesta. Oikeastaanhan pitäisi nykyään puhua alakoulusta, mutta ala-aste on itselle tutumpi termi. Tosiaan tuona päivänä iloiset ekaluokkalaiset eivät vielä kirmanneet kouluun, vaan järjestelimimme koulua kuntoon seuraavaksi päiväksi. Täytyy sanoa, että sen päivän jälkeen oli kädet ja jalat hieman väsyneet monien portaiden ja laatikoiden kantamisen jäljiltä. Näin kahden viikon jälkeen voin sanoa rehellisesti viihtyväni koulumaailmassa, kun ei itse tarvitse istua pulpetissa. Yksikään päivä ei ole samanlainen. Kouluavustajan työ on varsin monipuolista.
Ja ekaluokkalaiset. Sanalla sanoen IHANIA! He ovat niin suloisen pieniä ja innoissaan kaikesta. Onneksi olen suurimman osan viikosta juuri ekaluokassa. Toki olen pyörähtänyt myös muissa luokissa. Pienessä koulussa, jossa luokkia on vain neloseen asti ja jokaista luokka-astetta vain yksi, oppii yllättävän nopeasti kaikkien nimet. Ei tarvitse toisen viikon jälkeen kaikkia puhutella "sinä siellä, jolla on letit ja Hello Kitty -paita" tai "sinä, jolla on vihreät crocsit ja pääkallohuivi". Ala-asteikäisten kanssa pääsee jopa muovailemaan muovailumassasta kaikkea kivaa ja leikkimään liikuntatunneilla pikipataa. Ah, löysin sisäisen lapseni uudelleen!
Välivuoteni on siis alkanut mitä mukavammin, vaikka työkkärissä ravaaminen ja erilaisten lappujen juoksuttaminen työkkärin ja koulun välillä ei ollut mitään nannaa ja Kela ottaa päähän. Mutta kyllä tämä pelkän kotona istumisen ja uusien Facebook-päivitysten metsästämisen voittaa satanolla. Huomenna sitten pääsen leikkimään, sillä ekaluokkalaisilla on lelupäivä, jee!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)