Jos olen sanonut, että ekaluokkalaiset ovat mukavia, perun puheeni ainakin tämän päivän osalta. Opettaja sairastui kesken koulupäivän ja minä tietenkin vakuuttelin pärjääväni koko luokan kanssa (joka koostuu 20 oppilaasta, 6 tyttöä, 14 poikaa), josta tosin kolme oppilasta oli kipeänä. Olinhan minä ennenkin pärjännyt näiden pikku enkeleiden kanssa.
Virhe arvio. Paha virhe arvio.
Ensimmäisenä oli liikunnan tunti, joka tarkoittaa erilaisia ulkoleikkejä. Okei, aloitetaan hedelmäsalaatilla. Rajojen noudattamatta jättäminen aiheutti ongelmia. Vaihdetaan leikkiä töpselihippaan. Ensimmäiset "Onko mun pakko osallistua?" ja "Mie en haluu juosta." kommentit. Seuraavana kokeillaan peiliä. "Onko pakko?", "mie en haluu", käsistä ei oteta!". Vaihdetaan sitten polttopalloon, kun sitä kaikki haluaa pelata. Tai ei sittenkään: "Onko pakko? Voinko mennä keinuun?" Tuli niin elävästi yksi Rayn Satun synttäreillä näyttämä video. Kyllä, koulussa on kaikki on pakko. Arvatkaan, montako kertaa vilkaisin kelloon ja toivoin tunnin olevan loppu.
Ruokailu on sitten seuraava episodi. Koska koulu on pieni, ruokailu tapahtuu luokissa. Käsien pesu menee ihan kivasti, kunhan jokainen rivi oli aluksi hiljaa. Ruuan jakamisen kanssa taas koeteltiin hermoja. "Me ei keretä välitunnille, sinun pitää olla nopeampi." Lapsirakkaat, minua on vain yksi, en kerkeä joka paikkaan ja se, ettette kerkeä välitunnille, on ihan oma vikanne, kun ette osaa olla rauhassa ja hiljaa.
Matikan tunti meni kaikista mukavinten. Kaikki tekivät kiltisti mitä käskettiin. Luokassa seilaaminenkin rauhoittui, kun sanoin, että nyt kuvitellaan, että meidät on liimattu penkkiin ja ylös ei voi nousta, ennen kuin mie annan luvan. Kaikki sai leikattua numerolaput ja lukusuorat ja oikeat numerotkin löytyi ("Näytä numero, joka on 7 ja 10 välissä, mutta ei ole 9.") Lopputunnista alkoi taas olla levotonta, joten seuraavaksi otettiin uhkaus käyttöön. Jos nyt ei ole viisi minuuttia hiljaista, niin kaikki jää välitunniksi istumaan luokkaan, myös ne, joilta loppuu koulu tämän tunnin jälkeen.
Viimeinen tunti oli sitten puolen luokan kanssa käsitöitä, työnä matikka pussi, jota onkin tehty jo kolmatta viikkoa. Pidän käsitöistä, mutta tältä käsityötunnilta toivoin pääseväni pois ja äkkiä. Kolme poikaa ei millään alkanut tekemään töitä, häiriköivät vain muita juoksemalla ympäri luokkaa. Joka puolella joku tarvitsee apua, yksi ei edes yritä itse yhtään, joudun jokaisen piston näyttämään kädestä pitäen, että nyt pistät tähän ja nyt tähän jne. Sitten kun Santeri kutsuu minua koko ajan Mirjaksi, joka on koulun toisen koulunkäyntiavustajan nimi, niin eiköhän kaikki ala sanomaan minua Mirjaksi. Sanoin, etten reagoi mitenkään siihen, että minua kutsutaan Mirjaksi, sillä se EI ole minun nimeni. Voitte vain kuvitella, kuinka helpottunut olin, kun kello oli yksi ja kaikki lähti kotiin. Jäin vielä valvomaan läksyparkkia, sillä Lenni oli kipeänä. Läksyparkkissa olikin sitten miltei koko nelosluokka, joka on koko koulun hiljaisin porukka. Oli ihana lepyttää särkevää päätä täydellisessä hiljaisuudessa, jossa ei kuulunut kuin kynän raapina paperia vasten.
Niin, sain vielä koko päivän Juholle miltei huutaa, ettei toisia saa ottaa kaulasta, paidan hihasta tai tukasta kiinni, eikä lyödä. Joka tunti poika on jossakin luokkakaverissaan kiinni. Jos sama meno jatkuu huomennakin, kotiin menee varmasti tieto. Ja jos huomenna joudun taas tuuraamaan, tulee kovat otteet käyttöön. Jokainen metelöity minuutti tarkoittaa yhtä minuuttia pois välitunnista - kaikilta. Oppilaat luulevat, ettei minua tarvitse totella, koska en ole opettaja. Siinä olette väärässä, kakarat. Mie osaan olla tympeä kun sille päälle alan.
Että tämmöinen päivä sitä tänään. Olen todella poikki, kun itsellekin meinaa flunssa tulla päälle, kun sitä on nyt paljon liikkeellä. Jokaisesta luokasta on monta oppilasta pois ja pitkään. Tässä alkaa jo miettimään, pitäisikö itse olla kipeänä loppuviikon...
Kollektiivinen rangaistus käyttöön heti ala-asteelta - säästyy paljon vaivaa sitten armeijassa. :-----D mutta tsemppiä, kuulostaa turhauttavalta tuollanen.
VastaaPoista