2011-02-27

Kaksi kuukautta siinä meni

Päivitänpäs nyt tämänkin, kun odottelen inspiraatiota ennakkotehtäviä varten. Onhan tässä tapahtunut kaikenlaista, mutta jotenkin en ole saanut vain aikaiseksi tänne mitään kirjoittaa.

Tammikuussa Tuomas lähti armeijaan. Meni vähän aikaa totutella siihen, ettei toista voinut nähdä silloin kun halusi, eikä soittakaan silloin kun halusi. Aika äkkiä siihen tottui, kun itsellä kuitenkin oli tekemistä tavallisen arjen elämisessä. Kävin Rovaniemellä katsomassa, millaista siellä armeijassa oikein on Sinä, minä ja puolusvoimat -päivillä. Mielenkiintoiselta paikaltahan tuo armeija vaikuttaa, niin tulipahan laitettua hakupaperit sinne. Tosin lennostoon en ole menossa, vaan ilmantorjuntarykmenttiin, joka toimii siinä samalla maapläntillä lennoston kanssa. Nyt vaan oottelen kutsua valintatilaisuuteen. Haku armeijaan päättyy huomenna, joten sitten vasta se odottaminen kunnolla alkaakin.

Äidin kanssa tuli Kitaconissa käytyä. Äiti alkoi pallosiiran faniksi, kun sai lukea kyseisen otuksen tarinan (plussaa oli, kun tarinassa oli onnellinen loppu). Oli mukava päivä, vaikka Kitaconin ohjelmatarjonta oli varsin suppeaa. Fikususti olivat nyt tehneet sen suhteen, että tapahtuma oli vain yksi päiväinen. Aikaisemmin on toisena päivänä kävijöitä ollut surkean vähän, kun tapahtuma pidetään ennen kesäloman alkua, joten suurin osa porukasta lähtee kotimatkalle sunnuntaina, jos ovat kauempaa tulleet.

Oikein muuta tavallisesta arjesta poikkeavaa ei ole tapahtunut. Tuskailen ennakkotehtävien kanssa, vaikka minulla on vielä hyvin aikaan niiden kanssa. Olen kerennyt sairastaakin. Parhaillaan olen toipumassa flunssan, silmätulehduksen, kurkkutulehduksen ja oksennustaudin yhteishyökkäyksestä. Kerkesin jo surkutella, että saan syntymäpäivänä nauttia kivusta ja särystä, mutta näyttää siltä, että ei tarvitsekaan. Synttärikahvit kuitenkin siirrettiin suosiolla ensi viikonlopuksi, niin saadaan rauhassa parantua ja juhlitaan sitten samalla iskänkin synttärit alta pois :3

Meidän perhe on kaiken tämän ilon keskellä myös kuullut huonoja uutisia: Iwar pitää lopettaa. Raukkaparalla on synnynnäinen kasvuhäiriö vasemmassa etujalassa, jota ei voida parantaa. Koirarukka vain kasvaessaan alkaisi kinkata enemmän ja enemmän, ja kipu vain pahenisi. Tällä hetkellä Iwarille syötetään kipulääkkeitä, että sillä olisi vähän parempi olla. Ensi viikolle yritetään saada eläinlääkärille aika, että saataisiin koira päästää kärsimyksistään. Todella ikävältä tuntuu, kun Iwar on vasta puolivuotias, mutta meistä kukaan ei halua sen kärsivän turhaan. 

Että tällaista tänne. Seuraavassa postauksessa sitten varmaan kerron meidän uudesta koirasta, kun nämä päivitysvälit ovat sen verran pitkiä ja uusi koira on jo tiedossa. Mutta nautin vielä Iipun kanssa sen viimeisistä päivistä. Vaikka sen elämästä tuli näinkin lyhyt, niin se on kuitenkin saanut elää sen rakastavassa perheessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti